Uutishuone

Uutiset

Alkuvuoden puukauppa neljänneksen hiljaisempaa edellisvuoteen verrattuna

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-huhtikuussa puuta yksityismetsistä 7,4 miljoonaa kuutiota, mikä on 24 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.

 
Tammi-huhtikuussa kuitupuun ostomäärä oli 20 prosenttia vähemmän ja tukkien 29 prosenttia kuin viime vuoden vastaavana aikana.

 

– Kysyntää kotimaiselle puulle on ja odotamme tarjonnankin loppuvuodesta vilkastuvan merkittävästi, toteaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

 

‍Kantohinnat ennallaan

Havutukkien kantohinnat olivat huhtikuussa 2 prosenttia korkeammat kuin maaliskuussa. Koivutukin kantohinta oli samalla tasolla kuin maaliskuussakin. Kuitupuiden kantohinnat olivat 1–2 prosenttia korkeammalla kuin maaliskuussa.

 

Puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla, koska hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto, korjuuajankohta ja -olosuhteet.

Tehtaiden keskeytyksetön toiminta edellyttää häiriötöntä ja vakaata puukauppaa

Kaikelle kotimaiselle puulle on tarvetta. Kesän ja kelirikkoajan korjuukohteille on nyt vahva kysyntä. Tulevana kesänä on myös hyvä aika purkaa nuorten metsien ja taimikoiden hoitorästejä, kun kestävän metsätalouden rahoituksen (kemera) ehdot paranevat nykyisestä kesäkuun alusta lähtien.

 

Metsäteollisuusyritykset tekevät vuosittain yli 100 000 puukauppaa yksityisten metsänomistajien kanssa. Kaupat tuovat metsänomistajille noin 2 miljardin euron kantorahatulon sekä työtä ja verotuloja aluetalouksille.

 

Puukaupan häiriötön ja vakaa toiminta on edellytyksenä sille, että tehtaat voivat toimia ilman keskeytyksiä.

 

– Puusta valmistettujen, biopohjaisten ja ilmastoystävällisten tuotteiden kysyntä kasvaa koko ajan. On koko suomalaisen yhteiskunnan etu, että puukauppa käy ja pystymme vastaamaan kasvavaan globaaliin kysyntään, jatkaa Niemi.

Lue lisää: Puukauppatilastot

Metsien hoito ja käyttöInvestoinnitKauppapolitiikkaKilpailukykyPuunhankintaTuotanto

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Karoliina Niemi
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Lausunnot
Lausunto metsätalouden tulosperusteiset tuet -työryhmän muistiosta
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.