Biotalouden vauhdittamiseksi tarvitaan ideoita sujuvampaan sääntelyyn. Eteenpäin parhaiten vieviä ajatuksia ei kuitenkaan synny pelkällä samanmielisten keskinäisellä nyökyttelyllä ja hymistelyllä.
Metsäteollisuus ry kutsui tänä syksynä jo kolmatta kertaa sidosryhmiään retkeilemään. Aiempina vuosina retkillä on tutustuttu luontokohteisiin ja metsäympäristöaiheisiin, mutta tällä kertaa teemaa laajennettiin muihinkin ympäristökysymyksiin. Metsäretkellä ja tehdasvierailulla keskusteltiin ja tutustuttiin esimerkkien kautta siihen, kuinka sääntelyä sujuvoittamalla voitaisiin vauhdittaa biotaloutta.
Tehdasvierailulla Kotkamillsillä teemana oli lupamenettelyjen sujuvoittaminen. Professori Ari Ekroos Aalto-yliopistosta kertoi muun muassa, kuinka esimerkiksi Hollannissa ollaan yhden luukun periaatteen suhteen jos ei valovuosien päässä, niin ainakin huomattavasti Suomea edistyneempiä. Sääntelystä ei kukaan halua päästä eroon, mutta ei parempien käytäntöjen käyttöönotosta kyllä haittaakaan olisi.
Metsäkohteilla sujuvoittamisen tarpeessa olevasta sääntelystä esimerkkeinä nostettiin maisematyölupakäytännöt sekä lajisuojelu.
Maisematyölupakäytännöissä metsätaloustoimijan sekä metsänomistajan näkökulmasta suurena epäkohtana on lupakäytäntöjen vaihtelevuus eri kunnissa. Samalla kaavamerkinnällä varustetulla alueella lupavelvoite voi olla voimassa – tai sitten ei. Lupien käsittelyajat karkaavat pahimmillaan vuosiin ja hinta vaihtelee maan eri osissa muutamista kympeistä yli tuhanteen euroon. Ei kuulosta alueelliselta tasa-arvolta. Erityisesti pienelle metsänomistajalle lupavelvoite voi olla jopa kynnys hakkuille. Koska yhtenä pullonkaulana biotalouden kasvulle on puun saatavuus, tulisi lupavelvoitteiden tarpeellisuutta kaavoissa metsätalouteen tarkoitetuilla alueilla harkita ja vähentää sekä lupamenettelyjä eri kunnissa yhtenäistää.
Lajisuojelun kuuma aihe, liito-orava, puhutti osanottajia jälleen. Vaikka liito-oravakannan todellisesta koosta ei tälläkään retkellä päästy yksimielisyyteen, olivat osanottajat yhtä mieltä siitä, että lajisuojelun työkalupakista täytyy löytyä sekä aluesuojelua että talousmetsien luonnonhoitoa. Avohakkuutonta metsänhoitoa väläyteltiin vaihtoehtona, mutta metsätalouden edustajat eivät varauksettomasti innostuneet siitä ainakaan tulevana metsänhoidon normina.
Ylijohtaja Timo Tanninen ympäristöministeriöstä antoi puheenvuorossaan metsäteollisuudelle kiitosta viime vuosikymmenten aikana luonnon monimuotoisuutta paremmin huomioon ottavien metsänhoitomenetelmien ottamisesta käyttöön ja sen aikaansaamasta myönteisestä kehityksestä metsäluonnossa. Samalla Tanninen kuitenkin ilmaisi huolensa metsien käytön ekologisen kestävyyden varmistamisesta, kun puun käyttöä aiotaan tulevina vuosina kasvattaa noin viidenneksellä.
Metsäteollisuus jakaa saman huolen ja haluaa ottaa vastuuta ekologisesta kestävyydestä. Uudet investoinnit edellyttävät puun käytön lisäämistä, joten metsien puuvarantojen on oltava taloudellisesti hyödynnettävissä. Metsäluonnon monimuotoisuuden suhteen meillä on kuitenkin aivan samat tavoitteet kuin sidosryhmillämmekin: lajiston uhanalaistumiskehitys pitää pysäyttää ja metsien monimuotoisuutta on parannettava.
Eräs retken osanottajista totesi kommenttipuheenvuorossaan, että ”aina pitää olla jostain eri mieltä.” Tässä tapauksessa eri mieltä ollaan ehkä keinoista ja painotuksista, joilla tavoitteeseen päästään, mutta tärkeintä on se, että päämäärä on yhteinen.
Tavoitteiden kirkastamiseksi, kompromissien syntymiseksi ja parhaiden keinojen löytämiseksi on itsensä altistettava myös ajatuksille, jotka poikkeavat omista. Avoin dialogi tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden uusiin oivalluksiin ja yllättäviinkin yhteistyömahdollisuuksiin. Tämän totesimme myös retkellämme, ja siitä kiitos kuuluu sidosryhmillemme.
