Uutishuone

Blogit

Tukiviidakosta positiiviseen kierteeseen

Suomi on bioenergian tuotannossa EU:n eliittiä ja bioenergiaveturina toimii metsäteollisuus. Täällä tuotetaan puuenergiaa viisi kertaa enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Hyviin tuloksiin on päästy ilman kummempaa dopingia. Monissa maissa tilanne on päinvastainen – dopingia eli tukieuroja on vuosikaudet syydetty puun polttoon avokätisesti, mutta tulokset ovat laihoja. Miksi näin?

Suomessa bioenergia syntyy valtaosin puunjalostuksen ohessa. Osa tehtaiden ostamasta puusta ei kelpaa jalostettavaksi, mutta nämä ylijäämäosat kelpaavat mainiosti poltettavaksi. Jatkossa puun ylijäämäosista voidaan valmistaa helmiä, jahka Suomeen saadaan biojalostamoja. Tällaista fiksua toimintaa kehutaan maailmalla materiaalitehokkuudeksi.

Tämä kuvio rullaa niin kauan kuin teollisuuden tehtaat menestyvät ja puuta kulkee tehtaille. Kun teollisuudella on varaa ostaa puuta ja puuta tulee, niin Suomi pysyy uusiutuvan energian kärkimaana. Se on yksinkertaista. Valitettavasti Suomeen on juuri rantautunut puunpolton tukiviidakko, joka saattaa keinotekoisesti nostaa puun hintaa ja järkyttää koko bioenergiatuotannon perustaa eli metsäteollisuutta.

Tukiviidakon yhteisvaikutusta puumarkkinoihin ja metsäteollisuuteen ei tunneta, koska vaikutusarvioita ole tehty. Tämä on ilmeinen riski sille haaveelle, että tuilla saataisiin lisää bioenergiaa. Yleinen havainto maailmalta on, että kun puun poltossa käytetään setelisytykkeitä, niin puuta ei enää riitäkään puunjalostajille. Jos sellukattilat eivät porise kunnolla, niin ei Suomessa bioenergia lisäänny.

Mieleen tulee hölmöläinen, joka halusi pidentää peittoaan. Hän leikkasi jalkopäästä kaistaleen peittoa ja siirsi sen peiton yläpäähän. Ei pidentynyt. Bioenergia ei lisäänny, jos tuet vain siirtävät puuta käyttäjältä toiselle. Tarvitaan lisää puuta kaikkeen käyttöön.

Mitä enemmän puuta tulee markkinoille, sitä enemmän sitä voidaan sekä jalostaa että käyttää bioenergian tuotantoon. Suomeen tarvitaan positiivinen kierre, mikä lisää tuloja ja vähentää tukien varassa roikkumista. Jos tukiviidakko aiheuttaa pahaa jälkeä kansantaloudelle, niin asia on korjattava, eikös vaan? Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Määrä oli 13 % suurempi kuin vuoden 2025 vastaavalla ajanjaksolla.
Blogit
Suometsien merkitys puuntuotannolle, hiilinieluille ja alueelliselle elinvoimalle on suuri. Turvemailla tehtävät ratkaisut vaikuttavat myös ilmastopäästöihin ja vesistöjen tilaan.
Uutiset
Webinaarissa esitellään uusinta tutkimustietoa suometsien vesitaloudesta sekä käytännön ratkaisuista, joilla voidaan tukea metsien kasvua, vähentää vesistökuormitusta ja hillitä kasvihuonekaasupäästöjä.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi puitiin ilman yllätyksiä.