Uutishuone

Blogit

Reilu haastaminen kehittää biotaloutta

On ollut mielenkiintoista seurata viime aikojen biotalouskeskustelua. Harvoin on yhteiskunnassamme keskusteltu mistään muusta asiasta yhtä laajasti ja intohimoisesti. Tämä viittaa asian poikkeukselliseen tärkeyteen, mitä biotalous Suomelle tietenkin on.

Suomalaisen metsäteollisuuden eräs menestymisen salaisuus on ollut, että sitä on haastettu kotimaassa kilpailijoita kovemmin. Timantit hioutuvat ristipaineessa ja niin tulee tapahtumaan myös suomalaiselle metsäbiotaloudelle. Mahdollisimman kova ja monipuolinen haastaminen on parhaimman kehityksen edellytys. Kun äärimmäiseen haastamiseen linkittyy kaikki kestävyyden osa-alueet tasapainoisesti sekä vientiteollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn tärkeyden huomioiva politiikka, suomalainen biotalous tulee pärjäämään.

Isossa kuvassa metsäbiotalous vastaa globaaliin väestön ja kulutuksen kasvuun uusiutuvasta puuraaka-aineesta tuotetuilla kestävillä tuotteilla. Pyyhkäisemme puukuidulla, pakkaamme ja kuljetamme sillä sekä teemme siitä vaatteita. Teemme puusta myös koteja, toimistoja, huonekaluja ja se toimii autojemme käyttövoimana. Tämän seurauksena metsäbiotalous työllisti Tapion taannoisen arvion mukaan vuosien 2011–2013 keskiarvoihin perustuen 81 200 henkilöä. Lisäksi sen tuotos oli 24,4 ja arvonlisä 7,1 miljardia euroa. Ala onkin ollut Suomen tavaraviennin veturi. Tästä kaikesta hyvästä puhutaan mielestäni nyt liian vähän – aivan kuin meillä olisi paremmat vaihtoehdot jo jossain olemassa.

Uusia valonpilkahduksiakin on nähtävissä: julkisuudessa puhutaan laajalla rintamalla puurakentamisen puolesta ja Metsäteollisuus haluaa sitouttaa koko metsä- ja ympäristöalan toimijat lahopuun lisäämiseen talousmetsissä.

Biotaloudessa on tärkeää sen toimien keskinäinen tasapaino ja suuntaaminen. Puun käytön kasvaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota ekologiseen kestävyyteen ja mihin puuta käytetään. Talousmetsien kasvua ja lahopuumäärää on lisättävä, METSO-ohjelman tavoitteet täytyy saavuttaa sekä puun suorasta polttamisesta ja sen tukemisesta on siirryttävä jalostamiseen ja sivuvirtojen tehokkaaseen hyödyntämiseen. Tässä meillä biotalousarkkitehdeillä on tehtävää.

Kirjoitus on julkaistu Puumies-lehdessä 6/2017

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Uutiset
Budjettiriihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati
Lausunnot
Suomen tulee tehdä lopulliseen suunnitelmaan selkeät poliittiset linjaukset ja rajaukset, jotta vaikutukset ja kustannukset Suomelle eivät jää arvailujen varaan.
Uutiset
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu.
Lausunnot
Metsäteollisuus ry kannattaa ammattidieseljärjestelmän käyttöönottoa Suomessa, mutta pitää hallituksen esittämää palautusta riittämättömänä vastaamaan logistiikan nykyisiin kustannushaasteisiin.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten puunostot olivat toisella vuosineljänneksellä viidenneksen viime vuotta ja pitkän aikavälin keskiarvoa pienemmät. Kesäkuussa puukauppa kuitenkin vilkastui.