Uutishuone

Blogit

Pakkausmarkkinat kääntyvät muovista kohti uusiutuvia ratkaisuja

Lyhytikäisten muovien vähentäminen ja niiden kielteisten ympäristövaikutusten pienentäminen ovatkin maailmanluokan tavoitteita kestävän tulevaisuuden takaamiseksi. Metsäteollisuus on tarjonnut ratkaisuja muovin korvaamiseen jo pitkään ja tarjoaa myös jatkossa.

Yhteiskunnassamme muovilla on materiaalina merkittävä rooli. Muovi on ollut menestys, koska monet muovit ovat erittäin käyttökelpoisia, monipuolisia, edullisia ja tehokkaasti tuotettuja. Kertakäyttöiset ja lyhytikäiset muovit on kuitenkin yhä useammin nostettu globaaliksi ympäristöongelmaksi, johon on syytä tarttua.

Lyhytikäisten muovien vähentäminen ja niiden kielteisten ympäristövaikutusten pienentäminen ovatkin maailmanluokan tavoitteita kestävän tulevaisuuden takaamiseksi. Muovin raaka-ainepohjaa tulee muuttaa ja keinona tähän on muovin kierrättäminen ja korvaaminen. Metsäteollisuus on tarjonnut ratkaisuja muovin korvaamiseen jo pitkään ja tarjoaa myös jatkossa.

Muoveista suuri osa, noin 40 prosenttia, käytetään pakkausten valmistamiseen. Tämän lisäksi muoveja käytetään esimerkiksi rakennusteollisuudessa, liikenteessä, elektroniikassa ja erilaisissa teollisuus- ja kuluttajatuotteissa – oikeastaan kaikkialla rakennetussa ympäristössä.

Huoli lyhytikäisen muovin ja muovijätteen joutumisesta vääriin paikkoihin on kuitenkin todellinen ja kasvava. Jätteen kasaantuminen merissä ja ravintoketjussa ei voi jatkua entiseen malliin. Maailmassa tuotetaan muovia lähes 400 miljoona tonnia. Joidenkin arvioiden mukaan tällä menolla vuonna 2050 muovia tuotettaisiin jopa yli 1000 miljoonaa tonnia, mikä on kestämätön määrä.

Potentiaali uusituvasta raaka-aineesta valmistetuille pakkausratkaisuille onkin markkinamielessä huima. Pöyry on arvioinut, että jos muovipakkausten kansainvälisten markkinoiden tuotteista vain yksikin prosentti korvattaisiin kuitupakkauksilla, tarkoittaisi se arvoltaan peräti kuutta miljardia euroa vuosittain. Vastaavasti yhden prosentin perinteisten muovien korvaaminen biomuovilla merkitsisi vastaavasti 3,5 miljardia euroa vuodessa. Siitä osuutensa voisi hyvinkin saada suomalaiset metsäteollisuusyhtiöt.

On selvää, että monet nykyiset biomuovi- ja kuitutuoteratkaisut eivät vielä saavuta kaikkia toivottuja tai haluttuja ominaisuuksia. Biopohjaisia muovi- ja biokomposiitti- tai kuituratkaisuja tulee kuitenkin jatkuvasti lisää markkinoille vastaamaan uusiutuvaa ja uutta asiakaskysyntää.

Myös kehitystyö ja verkottuminen asian ympärillä on vauhdikasta. Yhteistyö eri toimijoiden kuten kemianteollisuuden ja loppukäyttäjien kanssa on keskeistä.

Hyvä esimerkki yhteistyön synnyttämisestä alalla on CLIC Innovation, joka on avoin innovaatioklusteri. Sen missio on auttaa läpimurtoteknologioiden kehittämisessä biotalouden, kierrätyksen ja energiajärjestelmien alueilla.

Yhtiön omistajina on yli 40 Suomessa toimivaa suuryritystä ja suomalaista tutkimusorganisaatiota. Clic Innovation on lähtenyt kokoamaan ekosysteemiä haasteellisten muovien ja muoveja korvaavien biopohjaisten vaihtoehtojen kehittämiseen ja liiketoiminnan synnyttämiseen.

Muoviongelman kasvua voidaan siis hidastaa ja löytää sille ratkaisuja. Muovia valmistetaan toki jatkossakin kasvavan väestön tarpeisiin, mutta on välttämätöntä kierrättää ja korvata sitä tehokkaammin. Samanaikaisesti kuluttajien ja talouden toimijoiden käyttäytymismuutoksiin tulee satsata nykyistä enemmän.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Maarit Lindström
Johtaja, pääekonomisti

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Kun metsänielupolitiikka uudistetaan oikein, biotalouden vahvuuksista saadaan täysi hyöty irti.
Uutiset
Asetuksen soveltamisen aloittamista lykätään vuodella isoille toimijoille ja puolellatoista mikro- ja pienille toimijoille.
Uutiset
Strategian tavoitteena talouskasvua ja että suomalaisia tuotantolaitoksia ei suljeta tai siirretä ulkomaille poliittisten päätösten seurauksena.
Uutiset
Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena työkaluna metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Blogit
YK:n ilmastokokouksen kirjauksissa näkyy metsätalouden rooli ilmastonmuutoksen hillitsijänä.
Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.