Uutishuone

Uutiset

Metsien monimuotoisuutta edistetään muun muassa metsäsertifioinnin kautta

Lahopuu on yksi keskeisimpiä metsäluonnon monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Vuonna 2017 metsäteollisuus käynnisti Lisää lahopuuta talousmetsiin -toimintaohjelman lisätäkseen lahopuun määrää talousmetsissä ja monipuolistaakseen lahopuun laatua.

Talousmetsien luonnonhoito on kiinteä osa nykypäivän metsätaloutta; hakkuualoille jätetään vuosittain yli 1,5 miljoonaa säästöpuuta ja lisäksi tekopökkelöiden tekemisestä on tullut vakiintunut osa arjen metsänhoitoa.

−Metsäsertifiointi on hyvä keino varmistaa, että metsiä käytetään kestävästi. Yksi osa kestävyyttä on ekologinen kestävyys, johon kuuluu metsäluonnon monimuotoisuuden edistäminen. Sertifioinnin kriteereissä määritellään muun muassa säästö- ja lahopuiden jättämistä koskevat raamit, sanoo Metsäteollisuus ry:n kestävän kehityksen päällikkö Tiina Vuoristo.

Sekä PEFC- että FSC-metsäsertifiointijärjestelmien metsänhoidon vaatimusten päivitys on parasta aikaa loppusuoralla, ja metsäteollisuus on mukana päivitystyössä. Kummankin järjestelmän kriteereihin on luvassa tiukennuksia luonnonhoidon toimiin. Tapio Oy:n selvityksen mukaan PEFC-kriteereihin nyt esitetyillä muutoksilla olisi huomattavia positiivisia vaikutuksia metsien monimuotoisuuteen.

Katso videolta, kuinka metsäluonnon monimuotoisuutta edistetään arjen metsätaloudessa:

Metsien hoito ja käyttöLuontoLuonto ja ympäristöMetsäsertifiointi

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot

Metsäteollisuus ry tukee lausunnollaan jätelain kehittämistä kiertotalouden tavoitteiden suuntaisesti, mutta katsoo, että ehdotettu hallituksen esitys jätelain muuttamiseksi sisältää tiettyjä toimeenpanoriskejä.

Lausunnot
Metsä- ja luontotiedon tulee tukea aktiivista metsänomistajuutta ja edistää taloudellisen toiminnan ja luonnon tilan parantamisen yhdistämistä.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n kevätseminaari avasi keskustelua siitä, millaisilla ratkaisuilla Suomi voi vahvistaa kasvuaan ja teollisuuden kilpailukykyä. Seminaarissa puhuttiin myös metsäteollisuuden tavoitteista
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry hyväksyy ympäristöministeriön tämänhetkisen ehdotuksen lupamääräysten tarkistamiseen kohdistuvista muutoksista. Selkeästi rajattuna ehdotus vastaa eri toimialojen tarpeisiin. Lausunnossamme toteamme, että

Lausunnot

Metsäteollisuus ry pitää ympäristöministeriön luonnosta riskinarvioinnin ohjeeksi tapauskohtaiseen Ei enää jätettä -menettelyyn (EEJ) pääosin perusteellisena ja valmistelultaan onnistuneena.   Lausunnossamme korostamme tarvetta selkeyttää ohjeistusta erityisesti tilanteissa,