Uutishuone

Blogit

Mediapauketta Säätytalolla

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa muhii iso mediapamaus (M&M 24.5.2011). Neuvotteluissa ratkotaan valtion kasvavien menojen rahoitusta. Tässä yhteydessä nousee esille arvonlisäverotus, josta puolueet ennen vaaleja olivat kovin erimielisiä. Nyt yksituumaisuuden on löydyttävä.

Jos verokantoja päätetään nostaa, on otettava samalla kantaa myös painettujen lehtien nollaverokantaan ja kirjojen 9 %:n verokantaan. Toivon hartaasti, ettei lukemisen tukeminen ole neuvotteluissa tulilinjalla.

Lukeminen on aivan ratkaisevassa asemassa osaamisen kasvattamisessa. Sivistyksestä puhuminen voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta siitä juuri on kyse. Sivistynyt ihminen on osaava ihminen. Ja osaava ihminen keksii luovia ratkaisuja ongelmiin. Pulmista ei Suomen maassa ole pulaa tulevallakaan hallituskaudella.

Kansalaisia kannattaisi kaikin keinoin kannustaa kehittämään osaamistaan. Alennettu arvolisäverotus lehdille ja kirjoille on hyväksi koettu keino. Siitä ei missään nimessä kannata luopua.

Kysymys on myös työpaikoista. Media-ala työllistää suoraan 24 000 ihmistä eri puolilla Suomea. Alan menestys vaikuttaa työllisyyteen myös muilla toimialoilla, kuten paperiteollisuudessa ja mainosalalla. Lehtien ja kirjojen arvonlisäverotuksen kiristäminen heikentäisi työllisyyttä sekä viestintäalalla että liitännäisillä toimialoilla.

Olisi lyhytnäköistä paikata budjettia lukemista verottamalla. Kyseessä olisi suonenisku kotimaiselle kulttuurille ja kansallisen osaamispääoman kartuttamiselle.

Poliitikkojen olisi myös hyvä muistaa, ketkä ovat aktiivisimpia äänestäjiä – lehtien lukijat.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Puuta jalostava teollisuus on aloittanut vesitiekartan laadinnan. Tavoitteena on löytää uusia keinoja hallita alan vesistökuormitusta.
Uutiset
Hakkuurajoitukset eivät ole kestävin tai tehokkain keino Suomen ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamiseen.
Artikkelit
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vähintään 23 ja enintään 33 jäsentä, jotka valitaan vuosittain syyskokouksessa seuraavaksi kalente…
Blogit
Kun metsänielupolitiikka uudistetaan oikein, biotalouden vahvuuksista saadaan täysi hyöty irti.
Uutiset
Asetuksen soveltamisen aloittamista lykätään vuodella isoille toimijoille ja puolellatoista mikro- ja pienille toimijoille.
Uutiset
Strategian tavoitteena talouskasvua ja että suomalaisia tuotantolaitoksia ei suljeta tai siirretä ulkomaille poliittisten päätösten seurauksena.