Suomessa metsää on omistettu jo useiden sukupolvien ajan ja vanhimmat puut ovat elämänkaariensa aikana nähneet lukuisia eri metsänomistajia. Vuosisatoja kestänyt toiminta muistuttaa metsien kasvua – vanhempien väistyessä uusi sukupolvi astuu tilalle. Tämä koskee myös kuolinpesiin päätyneitä metsäomistuksia.
Sisarusten ja sukulaisten kanssa peritty kuolinpesä tekee tuhansista suomalaisista vuosittain uusia metsänomistajia. Metsänhoito voi parhaillaan tuoda sukulaisille uuden yhteisen harrastuksen, mutta pahimmillaan se voi ajaa tuoreet metsänomistajat tukkanuottaisille.
Lähtökohtaisesti jokainen hoitaa metsää omien arvojensa ohjaamana, mutta kuolinpesien päätöksenteossa vaaditaan osakkaiden yksimielisyyttä. Eli yksikin osakas voi estää muiden haluamien tavoitteiden toteutumisen. Arvojen ristiriitaisuus, kuolinpesän osakkaiden yhteystietojen heikko saatavuus sekä tiedon puute metsänhoidosta ovat isoimmat syyt metsien aktiivisen hoidon pysähtymiselle kuolinpesissä.
Mikä sitten avuksi? Metsäomaisuudesta kannattaa tietysti pitää huolta, joten ideaalitapauksessa kuolinpesän jäsenet istuvat alas ja keskustelevat kuka tai ketkä jatkavat metsänomistajina. Kun jatkajat saadaan sovittua, järkevintä olisi siirtää metsän omistajamuotona epäkäytännöllinen kuolinpesä valitun jatkajan nimiin tai muodostaa useamman omistajan yhtymä.
Vastavuoroisesti ne, jotka eivät ole metsänomistajuudesta kiinnostuneet voivat saada kuolinpesästä muuta omaisuutta tai osuutensa mukaisen rahallisen korvauksen. Tällä varmistetaan aktiivisen metsänhoidon jatkuminen sekä huolehditaan tärkeimmästä – sukulaisuussuhteiden sopuisasta säilymisestä.
Yllä mainitulla menettelyllä päästäisiin kuolinpesän purkamisessa helpoimmalla. Tilastot osoittavat kuitenkin tilanteen haastavuuden. Vuonna 2023 Suomessa on lähes 2 miljoonaa hehtaaria eli 10 % Suomen metsäpinta-alasta kuolinpesien omistuksessa. Näistä vanhimmat ovat tsaarinajalta. Miksi kuolinpesät sitten jäävät pölyttymään?
Yksinkertaisesti siksi, että meiltä puuttuvat kannustimet kuolinpesien purkamiselle. Tilanne on erilainen naapurimaassamme. Ruotsissa kuolinpesiin on nimettävä omaisuutta hallinnoiva edustaja, joka huolehtii kiinteistön hoidosta, ensisijaisesti osaomistajien tahdon mukaisesti. Lisäksi asioita voidaan edistää enemmistön päätöksellä. Pitkäikäisten kuolinpesien syntymistä pyritään välttämään purkamisen aikarajalla, jonka ylittäminen on mahdollista vain erityisestä syystä ja läänihallituksen hyväksynnällä.
Suomessakin tilannetta on mahdollista parantaa. Kuolinpesien osakastietojen saatavuuden parantaminen, kuolinpesien päätöksenteon sujuvoittaminen sekä kuolinpesien purkamisen edistäminen ovat metsäpoliittisesti tärkeimpiä metsien omistusrakenteeseen liittyviä kehitystarpeita. Ensimmäinen askel ongelman ratkaisemiseksi ovat kuolinpesien sähköisen osakasrekisterin perustaminen ja selvennyslainhuudon automatisointi sekä säätäminen pakolliseksi.
Oulun yliopisto arvioi DigiLife-hankkeessa kuolintiedon sähköisen ilmoittamisen, sähköinen perukirjan ja osakasrekisterin sekä kuolinpesän sähköinen asiointipalvelun vaikutuksia. Sähköisten palveluiden kehittämisen hyötyjiksi tunnistettiin erityisesti omaiset, finanssiala, viranomaiset sekä metsäala.
Ajansäästöksi arvioitiin hankkeessa 813 henkilövuotta, mikä vastaa vuosittain lähes 40 miljoonan euron kustannussäästöä. Lisäksi Suomen metsäkeskus arvioi automaattisen selvennyslainhuudon aikaansaavan 16 miljoonan vuosittaiset hyödyt verokertymään.
Hyvä uutinen on se, että asia on huomioitu myös hallitusohjelmassa. Eikö olisi aika fiksua tarttua tuumasta toimeen?
