Uutishuone

Uutiset

EU:n ilmastopolitiikka ei kohtele jäsenmaita tasapuolisesti

EU:n LULUCF-asetuksen vaatimat laskelmat maankäyttösektorin laskennallisesta hiilinielutavoitteesta julkaistiin tiistaina. Sama asetus koskee kaikkia jäsenmaita. Kyseessä on laskennallinen hiilinielutavoite. Laskelmien sivutuotteena on myös arvioitu vuotuinen hakkuumäärä, jolla nielutavoitteeseen päästäisiin.

Tavoiteltavat hakkuumäärät poikkeavat rajusti eri maiden välillä. Metsäisessä naapurimaassamme Ruotsissa LULUCF:n mukainen nielutavoite saavutettaisiin noin 80 prosentin hakkuilla metsien vuotuisesta kasvusta. Metsien käytölle on Ruotsissa vahva parlamentaarinen tuki – tavoite hyväksyttiin 17.12.2019 maan parlamentin ympäristö- ja maatalousvaliokunnassa. Samaan aikaan Suomessa keskustellaan hakkuiden rajoittamisesta. Suomessa LULUCF-vertailutasoon liittyvää hiilinielutavoitetta vastaava hakkuukertymä olisi noin 70 prosenttia metsien kasvusta. Jos Suomessa sovellettaisiin Ruotsin lähestymistapaa ja tasoa, 2020-luvun metsien kasvu mahdollistaisi yli 85 miljoonan kuutiometrin vuotuiset hakkuut. Nyt arvio hakkuukertymästä on päivitetyssä laskennassa 76,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Ero on merkittävä.

Eroihin on useita syitä. Esimerkiksi LULUCF-asetuksessa tulevaa metsien käyttöä verrattaan vuosiin 2000–2009, jotka ovat Ruotsille puun käytön kannalta Suomea edullisemmat. Mitä enemmän vertailujaksolla käytettiin puuta, sitä suuremmat olisivat hakkuumahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

Vuosina 2000–2009 Ruotsissa puun käyttö oli korkealla tasolla, ja esimerkiksi vuoden 2005 Gudrun-myrskyn takia puuta oli markkinoilla yli tarpeen. Suomessa sen sijaan puuta käytettiin tuolloin selvästi vähemmän kuin viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana muun muassa metsäteollisuuden heikommasta kilpailukyvystä ja talouden taantumasta johtuen. Lisäksi Suomessa vältyttiin laajoilta metsätuhoilta. Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta tämän tulee onnistua myös jatkossa, mikä kannustaa hyvään ja oikea-aikaiseen metsänhoitoon jatkossakin.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Uutiset
Budjettiriihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati
Lausunnot
Suomen tulee tehdä lopulliseen suunnitelmaan selkeät poliittiset linjaukset ja rajaukset, jotta vaikutukset ja kustannukset Suomelle eivät jää arvailujen varaan.
Uutiset
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu.
Lausunnot
Metsäteollisuus ry kannattaa ammattidieseljärjestelmän käyttöönottoa Suomessa, mutta pitää hallituksen esittämää palautusta riittämättömänä vastaamaan logistiikan nykyisiin kustannushaasteisiin.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten puunostot olivat toisella vuosineljänneksellä viidenneksen viime vuotta ja pitkän aikavälin keskiarvoa pienemmät. Kesäkuussa puukauppa kuitenkin vilkastui.