Pariisissa syntyi ilmastodiili, jossa lähes kaikki valtiot ovat mukana. Tämän teki mahdolliseksi se, että kaikki saivat asettaa tavoitteensa omista lähtökohdistaan. Tasapuolista sopimusta ei saatu, mutta se on alku paremmalle.

Diilin myötä valtiot sitoutuvat tekemään sen, minkä ennen ilmastokokousta lupasivat. No sliding back on pelin henki ja hyvä niin. Odotuksena on, että päästövähennyksiä tehdään ja niistä kerrotaan läpinäkyvästi. Se on eittämättä steppi eteenpäin. Toivoa sopii, että valtiot ratifioivat diilin ripeästi eikä esimerkiksi Yhdysvaltain kongressi tee kupongista silppua.

Valtioiden kattava osallistuminen ilmastotalkoisiin ei ole synonyymi velvoitteiden tasapuolisuudelle. EU:n etukeno kilpaileviin talousalueisiin verrattuna säilyy edelleen. Tämän vuoksi hiilivuoto (tuotannon siirtyminen alempien tavoitteiden maihin) on yhä aito riski.

Tulevina vuosina Eurooppa voi ottaa johtajuutta houkuttelemalla muita maita samalle tavoitetasolle ja vauhdittamalla kehitystä kohti päästöjen kansainvälistä hinnoittelua. Tämä kehitys antaisi teollisuudelle nykyistä yhtenäisemmät kilpailuolosuhteet eri puolilla maailmaa.

Metsät mainitaan ilmastosopimuksessa yleisellä tasolla. Metsävarojen kehityksen nykyistä läpinäkyvämpi raportointi parantaisi osaltaan luottamusta puunkäytön ilmastomyönteisyyteen. Suomessa asia ei ole uusi, sillä metsävarojen tiedetään olleen voimakkaassa kasvussa jo pitkään. Metsäteollisuudelle tärkeitä puun saatavuuteen liittyviä laskentasääntöjä tai nieluvelvoitteita koskevia päätöksiä ei Pariisissa tehty. Jatkossa nämäkin biotalouden kannalta keskeiset neuvottelut tulevat pöydälle.

Itse Pariisin kokouksessa käyneenä on pakko nostaa hattua suomalaisille neuvottelijoille. He ovat valinneet kovan lajin, mutta ammattilaisilla homma toimii.