Metsätaloudessa on viime vuosikymmeninä siirrytty yhä vahvemmin siihen, että samasta metsästä tavoitellaan monia hyötyjä yhtä aikaa. Metsä tarjoaa elinympäristöjä lajeille, sitoo hiiltä, tuottaa virkistysarvoja ja tarjoaa uusiutuvaa raaka-ainetta.
Samalla tieto lajeista ja niiden elinympäristöistä on lisääntynyt ja luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä on vahvistettu. Suomessa metsien kehityksestä on kansainvälisestikin poikkeuksellisen kattavaa tietoa. Esimerkiksi valtakunnan metsien inventointi tarjoaa pitkän aikasarjan metsien rakenteen ja monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehityksestä.
Samaan aikaan EU:n luontolainsäädännön, tarkemmin lintu- ja luontodirektiivien, tulkinta on kehittynyt. Konkreettisimmin lintu- ja luontodirektiivien lajisuojelua koskevien säännösten käytännön soveltamista on muovannut EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Tästä esimerkkinä on Viron Voore Mets -tapauksen vaikutus lintudirektiivin tulkintaan, joka heijastui direktiivin ohjeen päivittämiseen ja myös Suomessa lainsäädännön päivittämiseen.
Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi ja tutkailla lainsäädännön, oikeuskäytännön ja soveltamisohjeiden kokonaisuutta. Tukevatko ne nykypäivänä jäsenvaltioiden mahdollisuuksia kohdentaa suojelutoimet parhaalla mahdollisella tavalla? Tämä pohdinta on ollut käynnissä tänä vuonna Euroopan komissiossa luontodirektiivien stressitestin aikana ja tulee jatkumaan vielä ensi vuoden aikana, kun komissio arvioi tarkemmin lainsäädännön muutostarpeita.
Ilmastonmuutos tekee kysymyksestä entistä ajankohtaisemman
Luonnonsuojelun on pystyttävä turvaamaan monimuotoisuus muuttuvassa ilmastossa. Tavoitteena ei voi olla vain lajien ja luontotyyppien nykyisten esiintymien säilyttäminen muuttumattomina, sillä lajien levinneisyysalueet todennäköisesti muuttuvat ja ekosysteemit muuttuvat niiden mukana.
Siksi luontolainsäädäntöjen arvioinnin ei pidä olla tabu. EU:n luontodirektiivien avaaminen olisi iso asia, ja mahdollisten muutosten pitäisi perustua tarkkaan ongelmanmäärittelyyn ja olla kohdennettuja. Samalla on syytä muistaa, että luontodirektiivi on jo yli 30 vuotta ja lintudirektiivi 50 vuotta vanha.
On perusteltua tarkastella, vastaako direktiivien ja niiden ympärille muodostuneen oikeuskäytännön kokonaisuus edelleen parhaalla tavalla tämän päivän haasteisiin: ilmastonmuutokseen, luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen, oikeusvarmuuden tarpeeseen sekä Euroopan kilpailukykyyn.
Kyse on myös ennakoitavuudesta. Luontolainsäädännöllä on merkittäviä vaikutuksia maanomistajiin, investointeihin ja raaka-aineiden saatavuuteen. Jos keskeisten säännösten käytännön sisältö muuttuu jatkuvasti oikeuskäytännön ja ohjeiden kautta, toimintaympäristöä on vaikea ennakoida. Perustavanlaatuisia kysymyksiä ei voi loputtomasti ratkoa vain uusia ohjeita laatimalla.
Selvää on, että Euroopan on pysäytettävä luonnon tilan köyhtyminen. Samalla meidän on pidettävä huolta kilpailukyvystämme, omien uusiutuvien raaka-aineidemme saatavuudesta ja kyvystämme mukautua muuttuvaan ilmastoon.
Direktiivien arvioinnissa ei ole kyse suojelutavoitteiden madaltamisesta. Päinvastoin. Kyse on siitä, miten luonnonsuojelusta tehdään vaikuttavampaa ja samalla lainsäädännöstä selkeämpää, ennakoitavampaa ja oikeasuhtaisempaa. Tästä syystä direktiivit tulisi uskaltaa myös tarpeen tullen avata.