Uutishuone

Lausunnot

Kiertotalous tarvitsee ennakoitavaa sääntelyä, investointeja ja kysyntää

Metsäteollisuus ry korostaa kiertotalouden ohjelman väliarviointia koskevassa lausunnossaan, että kiertotalouden vauhdittaminen edellyttää ennen kaikkea ennakoitavaa sääntelyä, investointeja mahdollistavaa toimintaympäristöä sekä toimivia rahoituspolkuja tutkimuksesta teolliseen mittakaavaan.

Metsäteollisuuden mukaan kiertotalouspolitiikan painopisteen tulisi olla kysyntää luovissa ja investointeja tukevissa keinoissa. Julkisilla hankinnoilla on tässä keskeinen rooli: niiden avulla voidaan luoda markkinoita uusille kiertotalousratkaisuille, uusiutuville ja kierrätettäville materiaaleille sekä teollisten sivuvirtojen hyödyntämiselle.

Lausunnossa painotetaan, että kiertotalouden ohjauskeinojen tulee olla materiaali- ja teknologianeutraaleja sekä perustua elinkaarivaikutuksiin ja resurssitehokkuuteen. Metsäteollisuus muistuttaa, että kansainvälisten kiertotalousstandardien mukaisesti myös uusiutuvat materiaalit ovat osa kiertotaloutta kierrätettyjen materiaalien rinnalla.

Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että turvallisten kierrätysmateriaalien ja teollisten sivuvirtojen hyödyntämistä estäviä sääntelyesteitä puretaan. Tämä edellyttää muun muassa sivutuote- ja End-of-Waste-menettelyjen kehittämistä sekä jäte-, ympäristö-, kemikaali- ja lannoitelainsäädännön parempaa yhteensovittamista.

Kiertotalouden Green Dealia Metsäteollisuus pitää hyödyllisenä yhteistyöalustana, jonka vaikuttavuutta tulisi vahvistaa. Mukaan tarvitaan nykyistä enemmän materiaali-intensiivisiä toimialoja ja kokonaisia teollisia arvoketjuja. Green Dealin onnistumista tulisi arvioida erityisesti sen perusteella, kuinka hyvin se vauhdittaa pilotointeja, kaupallistamista, investointeja ja teollista käyttöönottoa.

Lisäksi Metsäteollisuus korostaa, että bio- ja kiertotaloutta tulee käsitellä EU:n tulevassa monivuotisessa rahoituskehyksessä yhtenä kokonaisuutena. Rahoituksen tulee tukea materiaalien kierrätyksen lisäksi uusiutuvien raaka-aineiden kestävää käyttöä, sivuvirtojen hyödyntämistä ja uusien teollisten arvoketjujen syntymistä.

KiertotalousLausunnot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Katriina Valkeapää
Tuoteasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot

Metsäteollisuus ry korostaa kiertotalouden ohjelman väliarviointia koskevassa lausunnossaan, että kiertotalouden vauhdittaminen edellyttää ennen kaikkea ennakoitavaa sääntelyä, investointeja mahdollistavaa toimintaympäristöä sekä

Lausunnot
Suomen tulee tehdä lopulliseen suunnitelmaan selkeät poliittiset linjaukset ja rajaukset, jotta vaikutukset ja kustannukset Suomelle eivät jää arvailujen varaan.
Uutiset
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu.
Julkaisut

Metsäteollisuuden vuonna 2012 käynnistämät vapaaehtoiset vastuullisuussitoumukset ovat vauhdittaneet merkittävästi toimialan vastuullisuustyötä. Tuore loppuraportti osoittaa, että valtaosa vuoteen 2025 asetetuista tavoitteista

Lausunnot
Hallituksen esittämät muutokset, joilla kansallinen lainsäädäntö päivitetään vastaamaan EU:n fossiilisen polttoaineen jakelun päästökauppapäätöksiä, ovat perusteltuja.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että valtioneuvoston asetusta aineen tai esineen sivutuotteeksi luokittelua sekä jätteeksi luokittelun päättymistä koskevasta hakemuksesta täsmennetään. Asetuksen