Uutishuone

Lausunnot

Kaatopaikkajätteen hyödyntämistä on edistettävä tasapuolisella sääntelyllä

Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että kaatopaikkajätteitä hyödynnetään aina, kun se on ympäristön kannalta perusteltua ja toimivaa hyödyntämisteknologiaa on saatavilla. Valtiovarainministeriölle antamassaan lausunnossa Metsäteollisuus korostaa, että kaatopaikkarakentamisessa käytettäviä hyötykäyttömateriaaleja tulee suosia jatkossakin.

Metsäteollisuuden mukaan kaatopaikkarakentamisessa tulee ensisijaisesti käyttää kierrätettäviä materiaaleja, eikä niitä tule tulkita jäteveron alaisiksi silloin, kun ne korvaavat neitseellisiä materiaaleja rakentamisessa.

Lausunnossa painotetaan myös tasapuolisuutta jäteverotuksessa. Metsäteollisuuden mielestä kaikille sellaisille jakeille, joille ei ole olemassa vakiintuneita hyötykäyttökohteita, tulee asettaa samansuuruinen vero. Tämä koskee esimerkiksi metsäteollisuudessa syntyvää soodasakkaa eli viherlipeäsakkaa.

Metsäteollisuus muistuttaa, että soodasakan hyötykäyttömahdollisuudet eivät ole kehittyneet teknologisesti tai lainsäädännöllisesti odotetulla tavalla. Metsäteollisuuden mukaan soodasakan jäteverotusta tulee tarkastella uudelleen ja samalla edistää sen hyödyntämistä mahdollistavaa sääntelyä esimerkiksi arvioimalla soodasakan sisällyttämistä MARA-asetukseen.

Lausunnot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Katriina Valkeapää
Tuoteasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot
Hallituksen esittämät muutokset, joilla kansallinen lainsäädäntö päivitetään vastaamaan EU:n fossiilisen polttoaineen jakelun päästökauppapäätöksiä, ovat perusteltuja.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että valtioneuvoston asetusta aineen tai esineen sivutuotteeksi luokittelua sekä jätteeksi luokittelun päättymistä koskevasta hakemuksesta täsmennetään. Asetuksen

Lausunnot

Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että kaatopaikkajätteitä hyödynnetään aina, kun se on ympäristön kannalta perusteltua ja toimivaa hyödyntämisteknologiaa on saatavilla. Valtiovarainministeriölle

Lausunnot
Metsäkatoasetuksen kansallisessa toimeenpanossa yritysten velvollisuudet, viranomaisten toimivaltuudet ja seuraamukset on määriteltävä selkeästi.
Uutiset
Metsäteollisuus ry pitää myönteisenä, että Euroopan komission ehdotus EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi tunnistaa teollisuuden hiilivuotoriskin, teknisten hiilidioksidipoistojen kasvavan merkityksen sekä talvimerenkulun
Lausunnot
Joutoalueiden metsittäminen on tärkeä keino vahvistaa hiilinieluja ja hillitä ilmastonmuutosta. Samalla voidaan kasvattaa tulevaisuuden puuntuotantoa.