Britannian kuningas Charles III ja presidentti Alexander Stubb puolisoineen tutustuivat suomalaisiin puupohjaisiin innovaatioihin Uusi puu -näyttelyssä Lontoossa tiistaina 17. maaliskuuta.
– Tilaisuus oli hieno. Se oli parasta mahdollista menekinedistämistä suomalaisille puuinnovaatioille, kommentoi Suomen Metsäyhdistyksen puheenjohtaja Anne-Christine Ritschkoff vierailun päätyttyä.
Uusi puun kiertävä New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely esitteli arvovieraille suomalaisia puupohjaisia innovaatioita.
Lontoossa esiteltiin myös presidentti Sauli Niinistön puolison Jenni Haukion mekkoa, jonka Ioncell-kangas on tehty kokonaan koivusta. Rouva Haukio käytti mekkoa itsenäisyyspäivän vastaanotolla 2018. Puupohjainen materiaali kuormittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän kuin puuvilla.
Esillä uutta ja vanhaa
Lontoon näyttelyssä kuningas Charles, presidenttipari ja muut vieraat saivat tutustua puupohjaisiin pakkauksiin, kosmetiikkaan ja lukuisiin muihin tuotteisiin, joilla voidaan laajasti korvata fossiilisia raaka-aineita. Näyttelyn ytimessä ovat lukuisat pakkausratkaisut. Tutunnäköisiinkin kartonkipakkauksiin kätkeytyy kehitystyötä, jolla on suuri merkitys kestävämmälle arjelle.
Uusi puun näyttelyn järjestää vuonna 1877 perustettu Suomen Metsäyhdistys. Lontooseen näyttelyn kutsui Circular Bioeconomy Alliance (CBA). CBA:n tavoitteena on vauhdittaa siirtymää ilmastoneutraaliin kierto- ja biotalouteen. CBA:n on perustanut kuningas Charles, joka tunnetaan pitkäaikaisena ympäristön ja kestävän kehityksen puolestapuhujana.
Suomalaisille näkyvyyttä
Lontoon-näyttelyn kutsuvieras, Itä-Suomen yliopiston professori Teppo Hujala pitää tärkeänä, että Uusi puu -näyttely tuo esiin suomalaisen biotalousosaamisen kansainvälisesti.
– Biotalous tarvitsee vahvistuakseen tukea päättäjiltä, asiantuntijoilta ja kansalaisilta. Konkreettisten puupohjaisten innovaatioiden esittely lisää ymmärrystä siitä, miten biotalous vaikuttaa arkeen ja että Suomessa on alalla vahvaa osaamista, Hujala sanoo Forest.fi -julkaisun haastattelussa.
Hujalan mukaan erityisen kiinnostavia ovat ratkaisut, joilla on suuri globaali markkinapotentiaali, ja jotka voivat korvata fossiilisia materiaaleja. Tällaisia ovat esimerkiksi fossiilivapaat selluloosapinnoitteet elintarvikepakkauksissa, sivuvirroista valmistetut puukuitueristeet sekä ligniinipohjaiset ajoneuvojen rengasmateriaalit.
Myös Metsäteollisuus ry oli paikalla
Uusi puu -näyttelyn tilaisuuteen tiistaina osallistuivat myös Suomen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, Suomen Britannian-suurlähettiläs Teemu Turunen, Britannian Suomen-suurlähettiläs Laura Davies sekä metsäalan johtavia toimijoita ja yritysten edustajia. Myös Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki oli paikalla.
YLEn haastattelussa tilaisuuden jälkeen Lehtomäki sanoi, että kuningas oli kiinnostunut saapumaan Suomeen tutustumaan alaan laajemmin. Hän kuvasi kuninkaan tapaamista tärkeäksi ja merkittäväksi suomalaiselle metsäsektorille.
– Kuningas kiitteli lämpimästi lähtiessään ja kertoi oppineensa paljon – ja se on kyllä ymmärrettävää, Lehtomäki kertoi YLElle.
– Oli taas hienoa olla suomalainen ja nähdä, miten kiinnostuneena kuningas Charels III katseli tätä näyttelyä. Kuningasta kiinnosti suomalainen biotalous ja monet innovaatiot”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah puolestaan totesi.
Uusi puu -hanke edistää metsien vastuullista käyttöä
Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Joensuu pitää Uusi puuta esimerkkinä näyttelystä, joka konkreettisesti osoittaa, millaisia mahdollisuuksia puu tarjoaa jo nyt kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen
– Kiitämme yhteistyöstä Circular Bioeconomy Alliancea ja The King’s Foundationia, joiden kanssa näyttely on voitu toteuttaa. Kiitos kuuluu myös Uusi puu -projektin mahdollistaneille jäsenillemme sekä Suomen Metsäsäätiölle, kertoo tilaisuuteen osallistunut Joensuu.
Uusi puu -hanke edistää metsien vastuullista käyttöä ja vahvistaa yhteiskunnan ymmärrystä metsien merkityksestä. Uusi puu -hanketta rahoittavat sen 20 jäsenyritystä ja -organisaatiota sekä Suomen Metsäsäätiö, joka on ollut mukana hankkeen toiminnassa alusta asti.
Uusi puu -näyttely on esillä The Garrison Chapelissa Lontoon Chelseassa 9.–27. maaliskuuta 2026. Näyttelyn järjestävät yhteistyössä Suomen Metsäyhdistys, Circular Bioeconomy Alliance ja kuningas Charlesin perustama The King’s Foundation.
Kirjoittaja: Tero Karjalainen, Suomen Metsäyhdistys, tekstin editointi Metsäteollisuus ry
Kuva: Emmi Syrjäniemi / Tasavallan presidentin kanslia