Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun Liikenne12-suunnitelmasta tilanteessa, jossa Suomen väyläverkon kunto on käännekohdassa. Suomen väylien korjausvelka on jo noussut 4,3 miljardiin euroon, eikä nykyinen rahoitustaso riitä sen pysäyttämiseen – saati purkamiseen.

Ellei suuntaa kyetä muuttamaan nopeasti, vaarana on sote-uudistuksen kaltainen vuosikymmeniä paisunut ongelma: rakenteellinen vaje, joka alkaa rajoittaa koko yhteiskunnan toimintakykyä.

Liikenne12-suunnitelma lupaa lisärahoitusta vuodesta 2030 alkaen. Lähivuosina perusväylänpidon rahoitus on kuitenkin aiempien päätösten mukaisesti kehysminimissä. Väyläviraston arvion mukaan rahoitus on vuosina 2027–2029 niin niukkaa, että ennakoivasta kunnossapidosta joudutaan tinkimään ja korjauksia kohdistamaan vain kaikkein vilkkaimmille väylille. Tämä johtaa väistämättä korjausvelan kasvuun erityisesti keskivilkkaalla ja alemmalla verkolla.

Kustannustason nousu syö lisärahoituksen hyödyt

Liikenne12-suunnitelmassa arvioidaan, että kohonneet rakentamis- ja ylläpitokustannukset ovat heikentäneet merkittävästi rahoituksen vaikuttavuutta. Näin kävi vuosina 2021–2022, kun kustannustason nousu käytännössä söi aiemmat pysyvät rahoituslisäykset. Ilman kustannustason hallintaa lisärahoitus ei paranna väyläverkon kuntoa, vaan ainoastaan hidastaa rapautumista.

Sama ilmiö on nähty sote uudistuksessa: vaikka rahoitusta on lisätty, menojen reaalikasvu on ollut niin nopeaa, että hyvinvointialueet kamppailevat alijäämien kanssa ja valtion lisärahoituksesta on tullut pysyvä osa järjestelmää. Kun hoitotyöhön pystyviä on ollut rajoitetusti tarjolla, kertaluontoinen lisärahoituskin voi johtaa kustannusten nousuun.

Alempi tieverkko on yhteiskunnan perusrakenne

Korjausvelka kasautuu erityisesti alemmalla tieverkolla, joka on monelle vientialalle – erityisesti metsäteollisuudelle ja elintarvikeketjulle – kriittinen osa toimitusvarmuutta. Kun raaka-aine ei liiku metsistä tehtaille tai tuotteet tehtailta satamiin, vaikutus näkyy suoraan viennissä, työllisyydessä ja huoltovarmuudessa.

Kyse ei ole vain liikenne- tai aluepolitiikasta, vaan reaalitalouden toimintaedellytysten turvaamista. Alempiasteisen tieverkon rapautuminen on verrattavissa tilanteeseen, jossa sotejärjestelmän peruspalvelut heikkenevät: kun perusta murenee, seuraukset kertautuvat koko yhteiskuntaan.

Päätökset on tehtävä nyt – ei vasta 2030

Vaikka valtiontalouden tilanne on kireä, perusväylänpidon lisärahoitusta ei voida siirtää vuosikymmenen loppuun odottamaan parempia aikoja. Suunnan kääntäminen edellyttää realistista ja pitkäjänteistä rahoitusohjelmaa, joka huomioi kustannustason hallinnan sekä turvaa alempiasteisen tieverkon tarpeet.

Ja tämä suunnitelma on tehtävä heti, muuten korjausvelasta tulee seuraava hallitsemattomaksi paisunut kansallinen ongelma – uusi sote.