Metsäteollisuus ry tukee METSO-ohjelman jatkoa ja kehittämistä osana kansallista luonnon monimuotoisuustyötä. Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena, kohdennettuna ja vaikuttavana työkaluna, joka tuottaa konkreettisia tuloksia arvokkaimpien metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Metsäteollisuus ry on myös mukana tuoreeltaan julkistetussa metsäalan toimijoiden ja luontojärjestöjen yhteisessä kirjeessä Suomen hallitukselle, jossa esitetään vapaaehtoisen metsien suojelun rahoituksen lisäämistä.
Kirjeessä kiitetään Suomen hallitusta, että vakiintunut ja laajasti hyväksytty METSO-ohjelma on saamassa jatkoa. Uudelle ohjelmakaudelle vuosille 2026–2030 yksityismaiden metsien suojelun tavoitetta on esitetty nostettavaksi 10 000 hehtaariin vuosittain. Kirjeen allekirjoittajat kuitenkin kiinnittävät huomiota, että valtion vuoden 2026 talousarvioesityksessä ei ole varattu riittävää rahoitusta tavoitteen toteuttamiseksi.
Järjestöt esittävät, että hallitus korottaa METSO-ohjelman rahoitusta merkittävästi jo seuraavassa lisätalousarviossa. Rahoituksen varmistaminen on erityisen tärkeää yksityismaiden vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelemiseksi. METSOn lisäksi myös muiden vapaaehtoisuuteen perustuvien ohjauskeinojen, kuten Helmi- ja Nousu-ohjelmien, riittävä rahoitus edistää luontokadon torjuntaa ja yhteistyötä koko maassa.
– METSO on toimiva, laajasti hyväksytty ja eri tahoja yhdistävä ohjelma erityisesti yksityismaiden metsien suojeluun. Metsäteollisuus tukee METSO-ohjelman jatkoa ja kehittämistä osana kansallista luonnon monimuotoisuustyötä, kertoo Metsäteollisuus ry:n luontopolitiikan päällikkö Helena Herttuainen.
Kirjeen allekirjoittajat:
Aki Arkiomaa, toiminnanjohtaja, BirdLife Suomi ry
Matti Peltola, toimitusjohtaja, Koneyrittäjät ry
Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Paula Lehtomäki, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry
Tino Aalto, toimitusjohtaja Sahateollisuus ry
Tapani Veistola, toiminnanjohtaja, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry
Jari Luukkonen, pääsihteeri, WWF Suomi