Suomessa on jakamattomia metsää omistavia kuolinpesiä noin 50 000, jotka omistavat yhteensä noin 1,2 miljoonaa hehtaaria metsää. Tämä tarkoittaa, että kuolinpesien omistuksessa on liki kymmenen prosenttia yksityismetsien metsätalousmaasta. Uusia metsää omistavia kuolinpesiä syntyy vuosittain keskimäärin 5 000.
Kuolinpesissä päätöksenteko on usein hidasta ja monimutkaista, sillä osakkaiden on oltava yksimielisiä. Yksimielisyysvaatimus tekee esimerkiksi metsänhoitoon ja puukauppaan liittyvistä päätöksistä helposti jäykkiä. Kuolinpesien tiedetäänkin olevan muita omistusmuotoja passiivisempia metsänhoidon ja puunmyynnin näkökulmasta.
Jokunen vuosi takaperin päädyin itse ostamaan metsäkiinteistön, jonka omisti kuolinpesä. Kuolinpesällä oli yhteensä kahdeksan omistajaa, mutta kuolinpesä oli tuore ja kaupan teko sujui vaivatta. Metsäkiinteistö oli aikaisemmin ollut yhden omistajan hallussa ja metsiä oli hoidettu aktiivisesti, taimikon hoito ja harvennukset oli tehty ajallaan. Kaikesta näki, että tavoitteena on ollut kasvattaa tuottavaa talousmetsää.
Tällaisten kohteiden säilyminen aktiivisessa metsätalouskäytössä on tärkeää myös tulevaisuuden puunsaatavuuden näkökulmasta. Jäin kuitenkin miettimään, miten metsää olisi hoidettu, mikäli kuolinpesän omistus olisi jatkunut vai olisiko sitä hoidettu laisinkaan? Jaettu vastuu on usein ei kenenkään vastuu.
Olen sitoutunut jatkamaan metsätilan aktiivista hoitoa. Ensi kevään suunnitelmissa on taimikonhoitotöitä, jotta metsän hyvä kasvu jatkuisi. Tilalla ei ole METSO-ohjelmaan soveltuvia kohteita, mutta se ei tarkoita, etteikö luonnonarvoja voisi vaalia. Juuri tämä tekee metsänomistuksesta mielenkiintoista: tasapaino tuottavuuden ja monimuotoisuuden välillä.
Kuolinpesien metsänomistus on usein myös moniongelmaista. Se ei vaikeuta ainoastaan kuolinpesän metsäkiinteistön hoitoon liittyvää päätöksentekoa, vaan voi hankaloittaa myös naapurikiinteistöjen metsänhoitoa. Esimerkiksi yksinkertainen lupa käyttää kuolinpesän aluetta tienä voi joskus osoittautua hankalaksi.
Onneksi tilanteen parantamiseksi on tekeillä ratkaisuja. Hallitus on edistänyt sähköistä osakasrekisteriä osanaEdesmenneen omaisen vaivaton hoito -ohjelmaa. Rekisteri helpottaa mm. yhteystietojen löytymistä ja on erinomainen askel oikeaan suuntaan. Edelleen on tärkeää, että hallitus jatkaa automaattisen selvennyslainhuudon kehittämistä, jotta myös se saataisiin valmiiksi tämän hallituskauden loppuun mennessä.
Uudeksi ilmiöksi on viime vuosina noussut kuolinpesät kuolinpesien sisällä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuolinpesän osakkaana voi olla toinen kuolinpesä – ja silloin päätöksenteko mutkistuu entisestään. Siksikin olisi tärkeää, että jatkossa kuolinpesät velvoitettaisiin purkamaan mahdollisimman nopeasti.
Ratkaisuesimerkkejä löytyy esimerkiksi Ruotsista. Siellä kuolinpesien metsä- tai maatalouskiinteistöt on luovutettava eteenpäin, yleensä perinnönjaon tai myynnin kautta, neljän vuoden kuluessa kuolinpesän synnystä. Jos aikaraja ylittyy, voimaan tulee merkittävä veronkorotus. Tämä veronkorotus toimiikin usein kannustimena kuolinpesän purkamiselle.
Suomessa kuolinpesiin liittyvä problematiikka on huomioitu hallitusohjelmassa ja kansallisessa metsästrategiassa. Toivottavasti hyvät aikeet muuttuvat konkretiaksi, sillä kuolinpesien kohdalla kyse ei ole vain byrokratiasta – vaan metsien elinvoimaisuudesta ja puun saatavuudesta tulevaisuudessa.
