Osallistuin hiljattain Monimetsän neuvottelupäivään Tampereella, jossa vieraana oli paljon eri hankkeiden toteuttajia. He esittelivät meneillään olevia ja tulevia toimiaan. Täytyy myöntää, että monesta hankkeesta en ollut ikinä kuullutkaan, vaikka osa oli jatkunut jo pitkään. Samalla tajusin, kuinka paljon pieniä hankkeita jää piiloon, niin sanotusti tutkan alle, suurelta yleisöltä. Paikallisesti ja tietylle kohderyhmälle näillä hankkeilla on kuitenkin usein erittäin suuri merkitys.
Eri puolilla Suomea on jatkuvasti käynnissä kymmenittäin, ellei sadoittain hankkeita, joiden tavoitteena on turvata monimuotoisuutta, parantaa uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja lisätä ihmisten tietoisuutta luonnonhoidon toimien merkityksestä. Hankkeet voivat olla pieniä ja paikallisia, vaikkapa yksittäisen kunnan vetämiä kosteikkoprojekteja tai metsänomistajien koulutustilaisuuksia. Toiset taas ovat laajempia, maakuntien tai valtakunnan tasolla toteutettavia ohjelmia.
Paikallisia hankkeita ei usein markkinoida laajasti. Ei siksi, etteivät ne olisi merkityksellisiä vaan, koska ne on suunnattu tietylle yleisölle, esimerkiksi paikallisille asukkaille tai metsänomistajille. Tämä ei onneksi tarkoita, ettei mitään tapahtuisi. Päinvastoin – pinnan alla kuhisee ja rymisee.
Totta toki sekin, että tehtävää riittää: metsäluonnon monimuotoisuuden kehittäminen ei valmistu yhdellä tai kahdella hankkeella, vaan vaatii pitkäjänteistä ja määrätietoista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Silti on hyvä aika ajoin pysähtyä, katsoa taaksepäin ja todeta, että olemme saaneet jo paljon aikaan. On kunnostettu puroja, kulotettu säästöpuita, jätetty lisää lahopuuta, perustettu suojelualueita ja järjestetty koulutuksia ja talkoita. Pienistä puroista kasvaa joki ja jokaisella teolla on merkityksensä. Monimuotoisuuden eteen tehtävä työ ei ole sooloilua – päinvastoin. Jatketaan siis yhdessä tekemistä ja muistetaan välillä myös taputtaa toisiamme selkään.
