Uutishuone

Blogit

Ymmärrämme paremmin kuin ennen – eroon fossiilitaloudesta

Ajat sitten ymmärrettiin, että fossiilisten poltto aiheuttaa ilmastonmuutoksen. Ymmärrämmekö myös, että metsätalouden ulkoistaminen muualle ei ole ilmastoteko?

Moni haikailee mennyttä aikaa. Ilmastomielessä ennen oli paremmin, koska ilmakehään oli vapautettu vähemmän maan alta kaivettua fossiilista hiiltä.

’Fossiili’ on tavallaan helppo vastustaja. Jos sen jättää maan alle manalaan, niin se pysyy siellä. Se on ikuinen hiilivarasto, jos niin halutaan. Metsäteollisuus haluaa.

Ymmärrämme, että suomalainen puunjalostus toimii maan päällä ja kasvavien metsävarojen keskellä. Tiedetään, että kymmenisen vuotta sitten alkoi ajanjakso, jolloin puunjalostus yski.

Puunjalostuksen notkahduksen myötä metsänielu kasvoi väliaikaisesti poikkeuksellisen suureksi, mutta samalla ilmastomyönteisiä tuotteita jäi tekemättä, Suomen talous rapistui ja vallitsi apatia. Samaan aikaan toisaalla manalasta kaivettiin lisää hiiltä. Homma ei toiminut.

Vilkkaan keskustelun myötä arvostus puunjalostusta kohtaan on kasvanut. Ymmärrämme, että mikäli tuotteita ei jalosteta puusta, niin ne tehdään ilmastolle haitallisemmista raaka-aineista, monesti manalan fossiileista.

Ymmärrämme, että mikäli puuta ei jalosteta Suomessa, niin työ tehdään muualla. Arvokas työ jäisi jonkun muun ansioksi. Luultavasti jonnekin, missä metsätalous ei ole yhtä kestävää ja jalostus yhtä vähäpäästöistä kuin Suomessa. Ymmärrämme, että tämä olisi vastuun pakoilua, ei sen ottamista.

Ymmärrämmehän? Kuka muu, missä muualla, mistä muusta raaka-aineesta?

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vähintään 23 ja enintään 33 jäsentä, jotka valitaan vuosittain syyskokouksessa seuraavaksi kalente…
Blogit
PEFC-sertifiointi toimii käytännön työkaluna, joka yhdistää monimuotoisuuden turvaamisen ja aktiivisen metsänhoidon ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Uutiset
Afryn tekemä, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystä.
Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.