Uutishuone

Blogit

Yllättävien uutisten vuosi

Vuoden 2016 suuret uutiset loivat epävarmuutta, joka korostaa yritysten toimintaympäristön kehittämisen merkitystä.

Yritykset eivät vuonna 2016 voineet luottaa sen vakauteen. Poliittista epävarmuutta loivat erityisesti Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja Britannian EU-jäsenyydestä järjestetyn kansanäänestyksen tulos, joka kyseenalaisti integraation ja Euroopan sisämarkkinoiden merkityksen.

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump puolestaan kampanjoi voimakkaasti vapaakauppaa vastaan. Myös ilmastopolitiikka joutui hänen hampaisiinsa. Sisäänpäin kääntymisen trendi huolestuttaa erityisesti kansainvälisiä yrityksiä, sillä Suomen kaltaiselle avoimelle taloudelle kansainvälinen kauppa ja reilu, kilpailukykyinen toimintaympäristö ovat elinehtoja.

Kaupan esteiden purkamisen hidastuminen tai suoranainen lisääntyminen iskisi ensimmäisenä meihin. Trumpin ilmastopolitiikka tarkoittaa myös sitä, ettei Euroopan unionin tule oma-aloitteisesti kiristää sääntelyä.

Tällä hetkellä EU kuitenkin toimii ilmasto- ja energiapolitiikassa hyvin aktiivisesti. Uudet päätökset eivät saa rajoittaa puun ja energian kestävää käyttöä, jota metsäteollisuuden uudet investoinnit tulevat lisäämään. Suomen edun huomioiva kokonaisuus täytyy olla päättäjien ykköstavoite.

Kansainvälisen toimintaympäristön epävarmuudet korostavat kotimaisten päätösten merkitystä. Vaikka olemme ottaneet pieniä edistysaskelia, yritysten toimintaympäristön pitkäjänteinen kehittäminen säilyy haasteena.

Kilpailukykysopimus pidentää työaikaa ja pienentää yksikkötyökustannuksia, mutta Suomi ponnistaa kilpailijamaihinsa nähden edelleen takamatkalta. Ennen kaikkea meidän täytyy uudistaa jäykkiä työehtosopimuksiamme. Tämä työn hyydytti kolme keskitettyä työmarkkinaratkaisua, mutta se jatkuu ensi syksyn työmarkkinakierroksella. Sitä tukee metsäteollisuuden hyvä sopimisen kulttuuri, josta saimme yhden esimerkin kilpailukykysopimuksen alakohtaisissa soveltamisneuvotteluissa.

Metsäteollisuus ry tarttuu toimintaympäristöhaasteeseen myös uudella, verkostomaisella toimintamallilla. Marraskuussa julkistimme sitä tukevan yhteistyösopimuksen Keskuskauppakamarin kanssa. Hyödynnämme molempien organisaatioiden osaamista vaikuttamistyössä, joka kattaa muun muassa liikenteen, verotuksen ja kauppapolitiikan. Kaikki ovat teemoja, joiden merkitys kansainvälisille yrityksille on keskeinen.

Yhteistyömme korostaa samalla metsäteollisuuden alueellista merkitystä kotimaassa. Investoimme ja tarjoamme hyviä työpaikkoja maakunnissa myös vuonna 2017. Tämä kuitenkin edellyttää esimerkiksi jatkuvaa liikenneverkosta huolehtimista. Sanontatapa pidetään pyörät pyörimässä sopii tässä suhteessa toimialaamme hyvin. Työtä koko toimintaympäristön kehittämisessä riittää vuoden 2017 aikana poikkeuksellisen paljon.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä