Uutishuone

Uutiset

Vientiteollisuus ehdottaa kunnianhimoista kasvupolitiikkaa: Työllisyys ja investoinnit avainasemassa, koronatukea tarpeen jatkaa

Teknologiateollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Kemianteollisuus ry odottavat hallituksen linjaavan budjettiriihessään kautensa keskeiset talous- ja ilmastopoliittiset ratkaisut. Hallituksen tulee talouspolitiikassa nostaa tavoitetasoaan, sillä koronakriisi on romuttanut aiemman tilannekuvan.

–Talous on saatava kasvun tielle, emmekä voi enää odotella työllisyyttä lisääviä uudistuksia. Hallituksen tulee sivuuttaa kaikki uudistukset, jotka nostaisivat työllistämisen kustannuksia tai joiden vaikutus työllisyyteen olisi miinusmerkkinen, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola sanoo.

Työvoiman tarjontaa voidaan aidosti lisätä esimerkiksi alentamalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa ja tasoa. Yhteistoimintalain uudistus ja kilpailukieltosopimusten rajoittaminen taas todennäköisesti nostaisivat nykytilanteessa työllistämiskynnystä.

Vientiteollisuus ehdottaa, että hallitus yhdistää kunnianhimoiset ilmastopäätökset vahvan kasvuhakuiseen talouspolitiikkaan. Ensi vaiheessa teollisuutta tulee ohjata muokkaamaan raaka-ainepohjaansa ja korvaamaan fossiilisia polttoaineita muun muassa sähköistämällä prosessejaan.

–Jotta vientiteollisuudella olisi tasavertaiset kilpailumahdollisuudet maailmanmarkkinoilla, tulee energiaverouudistuksen kauttaaltaan parantaa kustannuskilpailukykyä. Hallitus voi vaikuttaa ratkaisevasti myös logistiikkakustannuksiin, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen toteaa.

Hallituksen jo lupaama teollisuuden sähköveron alentaminen sopii aloittaa vuodenvaihteesta, samoin päästökaupan kompensaatiota tulee jatkaa. Polttoaineveroihin jo tehdyt korotukset tulisi perua, ja lisäksi väylämaksuista sekä ratamaksujen korotuksista voidaan luopua.

–Yritysten investoinnit tuovat mukanaan työpaikkoja ja uutta kasvua. Teollisuuden uudistavat investoinnit ja ilmastomyönteisten tuotteiden kehittäminen ovat avainasemassa myös Suomen hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa, Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto muistuttaa.

Hallitus voi vauhdittaa investointeja tukemalla työllisyyttä ja vientiä kasvattavia hankkeita, eikä tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiopanostusten määrätietoisessa kasvattamisessa voida hidastella. Innovaatiotoimintaa voidaan edistää myös kehittämällä yritysvetoisia toimintatapoja ja veturiyritysohjelmaa sekä ohjaamalla ilmastorahaston toimintaa.

Budjettiriihessä on hyvä varautua myös siihen, että alkuvuoden globaalin koronakriisin seuraukset alkavat vasta toteutua vientiteollisuudessa. Siksi kustannustuki kannattaa pitää voimassa vuodenvaihteeseen, ja sen toimialarajauksista tulee luopua. Lisäksi suoralle yritystuelle voi loppuvuonna olla tarvetta myös keskisuurissa yrityksissä.

Lisätietoja

Jaakko Hirvola, Teknologiateollisuus ry, puh. 0400 633 751

Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600

Mika Aalto, Kemianteollisuus ry, puh. 050 438 9247

InvestoinnitKansainvälinen kauppaLogistiikkaTalouspolitiikka

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Timo Jaatinen
Toimitusjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat jatkaneet neuvotteluja puusepänteollisuuden työehtosopimuksesta tiistaina 22 huhtikuuta.
Uutiset
Lisäleikkauksiin ole varaa vaarantamatta merkittävästi teollisuuden ammattilaisten saatavuutta ja sitä kautta yritysten kasvuedellytyksiä.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro ry ovat molemmat hyväksyneet uuden sopimuksen vuosille 2025–2028.