Takaisin

OECD arvioi: Suomen innovaatiojärjestelmä tarvitsee pikaisia korjausliikkeitä

OECD:n juuri julkaiseman arvion mukaan Suomen innovaatiojärjestelmässä on useita puutteita. Etenkin tutkimuksen ja elinkeinoelämän vuorovaikutusta tulisi lisätä merkittävästi. 

OECD:n mukaan merkittävin puute on toimimaton yrityslähtöinen innovaatiojärjestelmä. Suomen innovaatiojärjestelmä on romahtanut eikä se tue yrityslähtöistä tutkimusta ja innovointia.

Suomi pärjää melko hyvin, kun vertaillaan ns. korkean tieteen rahoitusta OECD-maissa. Pudotusta on sen sijaan tullut runsaasti, kun tarkastellaan yrityslähtöisen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tukia. Suomen tekemät ratkaisut ovat olleet päinvastaisia kuin muissa maissa, joissa on panostettu nimenomaan yrityslähtöiseen tutkimukseen, kun tavoitteena on ollut synnyttää kasvua.

OECD:n asiantuntijat toivat voimakkaasti esille, että Suomessa tarvitaan innovaatiotoiminnan ja kasvun luomiseksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusjärjestelmä (Public Private Partnership, PPP). Kaikenkokoisten yritysten pitää pystyä osallistumaan kumppanuusmalliin ja eri kokoisilla yrityksillä pitäisi olla oma roolinsa verkostossa.

Metsäteollisuuden näkökulmasta innovaatiokumppanuusmalli olisi hyvä toimintamalli, joka oikealla tavalla toteutettaessa vauhdittaa liiketoiminnan uudistamista ja tuo kaivattua kasvua. Kumppanuuksista on tärkeää muodostaa avoimia ja pitkäjänteisiä. Järjestelmä on luotava yrityslähtöiseksi, jolloin voidaan vastata asiakkaiden tarpeisiin myös kansainvälisesti.

OECD korosti myös, että Suomessa olisi muodostettava yhteinen visio kansallisesta innovaatiojärjestelmästämme. Nykyjärjestelmä on pirstaleinen. Tämä visiotyö on jo Suomessa käynnistetty, mutta siinä pitää ottaa huomioon myös yritysten näkemykset.

Yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat osa Suomen innovaatiojärjestelmää. OECD arvosteli Suomen yliopistojen liian hidasta muutosta kohti profiloitumista sekä sitä, että yliopistojen rahoitusmallissa ei painoteta riittävästi vaikuttavuutta tai yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Lisäksi OECD kritisoi strategisen tutkimuksen rahoitusinstrumenttia ja sen toimivuutta.

OECD:n alustavat arviot osuivat oikeaan ja niiden perusteella Suomeen tarvitaan pikaisia korjaavia toimenpiteitä. Yrityksillä on oma keskeinen roolinsa innovoinnissa, mutta julkinen valta voi vauhdittaa ja mahdollistaa merkittävän uuden liiketoiminnan syntyä.

OECD julkaisee raporttinsa kokonaisuudessaan kesäkuussa 2017.