Uutishuone

Blogit

Työtä tulevaisuuden ratkaisujen parissa!

Ekologisista ja ympäristöystävällisistä ratkaisuista on tullut kilpailuvaltti ja yritykset työskentelevät innolla uusien innovaatioiden parissa. Aivan mahtavaa!

Kestävät ratkaisut ovat ainoa tie, jotta pallomme pysyy elinvoimaisena. Miltä esimerkiksi kuulostaa ”muovipullo” puusta, solujen kasvatusalusta sellusta tai saastuttavan puuvillantekoprosessin korvaaminen puubiopohjaisilla ratkaisuilla? Minusta nämä ovat huikeita innovaatioita, joita maailmamme tarvitsee. Ne eivät ole utopiaa vaan suomalaisen metsäteollisuuden osaamisen tuloksia.

Teollisuus on uudistunut valtavasti ja työn tekeminen kehittynyt digitalisaation ja automatisaation myötä raskaasta siistiksi sisätyöksi. Työnkuvat ovat monipuolisia ja moninaisilla taustoilla ahkerille ja oppimishaluisille on tarjolla mitä mielenkiintoisempia uramahdollisuuksia.

Osaajia tarvitaan

Metsäteollisuus ry selvitti tuoreella kyselyllään metsäteollisuusyritysten osaavan työvoiman tarvetta: Millaisia työpaikkoja on tarjolla? Miltä tulevaisuus näyttää? Alalta eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana neljännes henkilöistä, mikä tarkoittaa noin 10 000 henkilöä! Samalla ala uudistuu ja innovaatioita kehitetään. On selvää, että osaajien tarvitaan.

Kysely osoittaa, että muun muassa kunnossapito- ja huoltotehtäviin, valmistus- ja käyttötehtäviin sekä tutkimus- ja tuotekehitykseen on ollut haastava löytää tekijöitä. Ammattiosaajista erityisesti sähkö- automaatioalan, prosessiteollisuuden ja puualan osaajia kaivataan. Korkeakoulutetuista erityisesti kone- ja sähkötekniikan insinööreille ja puunjalostustekniikan diplomi-insinööreille on kysyntää.

Kun huomioidaan koko puunjalostuksen arvoketju, metsäteollisuus työllistää yhteensä noin 140 000 henkilöä. Erityinen tarve uusille osaajille on puunkorjuun puolella. Tällä hetkellä puutavara-autonkuljettajia valmistuu noin 150 vuodessa, kun tarve olisi vajaa 300 henkilöä vuodessa (Metsäteho, Savotta 2025- laskelmat). Myös metsäkoneenkuljettajille on kysyntää.

Osaksi merkityksellistä työtä

Metsäteollisuuden yritykset huolehtivat monipuolisilla tavoilla henkilöstön osaamisesta ja uusien työntekijöiden rekrytoinnista alalle. Tiesitkö, että oppisopimus on käytössä kaikissa Metsäteollisuus ry:n suurissa jäsenyrityksissä, jotka kattavat henkilömäärältään 80 % koko toimialasta? Oppisopimus on palkallinen koulutusmuoto, jossa esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa hankittua perustutkintoa täydennetään ammattitutkinnolla työssä oppimalla. Ensi kesälle on myös noin 5 000 kesätyöpaikkaa tarjolla yrityksissämme ympäri Suomen. Kaikkineen tarjolla on hienoja mahdollisuuksia startata metsäteollisuuden uralle!

Metsä on vastaus moneen globaaliin haasteeseen, kun etsitään kestäviä ratkaisuja ja pyritään fossiilitaloudesta kohti biopohjaisia ratkaisuja. Metsäteollisuudessa pääsee osaksi niitä ratkaisuja, joita ympäristön ja kestävän huomisen eteen tehdään. Metsäteollisuus tarjoaa monipuolista, merkityksellistä työtä ympäri Suomen – tartu tilaisuuteen ja hyppää tulevaisuuden kelkkaan!

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Soile Koriseva
Päällikkö, Osaaminen Ja Koulutus

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.