Takaisin

Oppisopimus yhden luukun periaatteella toimivaksi

Hallitusohjelman tavoitteena on lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Samassa yhteydessä oppisopimuskoulutusta pyritään muuttamaan niin, että työnantajille aiheutuva hallinnollinen ja taloudellinen taakka kevenee.

Hallitusohjelmassa on linjattu periaatteet ammatillisen toisen asteen koulutuksen uudistukselle. Sitä koskeva lakiesitys on ollut juuri lausunnoilla. Myös oppisopimuskoulutuksen uudistaminen on osa ammatillisen koulutuksen reformia.

Metsäteollisuudessa oppisopimusta käytetään yleisimmin uusien osaajien rekrytointikanavana henkilöille, joilla on jo jokin ammatillinen perustutkinto, kuten prosessiteollisuuden perustutkinto. Oppisopimuskoulutuksella koulutetaan myös jo olemassa olevaa henkilökuntaa uusiutuvan metsäteollisuuden tarpeisiin.

Suomen oppisopimusjärjestelmässä ovat osallisina koulutuksenjärjestäjä (oppilaitos), yritys, opiskelija sekä joissain tapauksissa oppisopimustoimisto. Yritykset joutuvat usein asioimaan monen eri tahon kanssa oppisopimusasioissa. Kaikki oppisopimukseen liittyvä työ tulisi hallinnoida ja hoitaa jatkossa yhden luukun periaatteella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että oppisopimustoimistojen tehtävät siirrettäisiin kokonaisuudessaan koulutusta tarjoavien oppilaitosten tehtäviksi. Yhden luukun periaate nopeuttaisi ja yksinkertaistaisi oppisopimusten käyttöä yritysten näkökulmasta. Uudistus voisi mahdollisesti laskea myös oppisopimusjärjestelmään käytettäviä kokonaiskustannuksia.

Ammatillisen koulutuksen reformissa rakennetaan uudenlaista ammatillisen koulutuksen järjestelmää, ja tarkoituksena on saada sen toteutus valmiiksi vuoden 2018 loppuun mennessä. Samassa yhteydessä voitaisi joustavoittaa asiakaspalvelua, purkaa byrokratiaa ja uudelleenorganisoida oppisopimustoimistojen tehtävät osaksi koulutuksesta vastuussa olevien oppilaitosten toimintaa.

Lisätietoja:
Soile Koriseva, päällikkö, osaaminen ja koulutus, Metsäteollisuus ry, soile.koriseva@forestindustries.fi, puh. 044 509 7590