Uutishuone

Blogit

Metsäteollisuus nousee kovalla työllä

Uutisissa on kerta toisensa jälkeen muistutettu siitä, kuinka monta paperitehdasta Suomessa on jo lakkautettu. Kuitenkin viime aikoina on kuulunut alalta paljon hyviäkin uutisia, jotka ovat hautautuneet massiivisen uutisvirran alle. Monet metsäteollisuusyritykset ovat investoineet Suomeen satojen miljoonien edestä.

Maassamme toimii edelleen poikkeuksellisen vahva metsäteollisuus: 50 sellu-, paperi- ja kartonkitehdasta sekä 240 teollista sahaa ja puutuotealan yritystä. Suomalainen osaaminen ja tehtaiden taso kuuluvat maailmanlaajuisesti mitattuna alansa kärkikaartiin.On totta, että Suomen vientiteollisuudessa menee nyt hyvin varsinkin kun verrataan vuoteen 2009. On kuitenkin muistettava, että vertailuvuosi oli erityisen huono, minkä vuoksi kasvuprosentit ovat suuria.

Vaikka prosenttien valossa tilanne olisikin toinen, ei auta jäädä makaamaan laakereilleen ja odottamaan, että toimintaympäristö kehittyy ilman alan omia toimia paremmaksi ja että päästään kohta palaamaan entisiin hyviin aikoihin.

Nyt vasta toimintaympäristön kehittämiseen vaaditaankin kaikkia. Suomen kansantalouden kannalta ja metsäteollisuuden työpaikkojen kannalta on erittäin tärkeää, että tulevat palkkaratkaisut ovat maltillisia ja että toimintaympäristöä koskevat päätökset osaltaan edesauttavat metsäteollisuuden kehittämistä Suomessa.

Juhlapuheista tekoihin

Suomen kansantalouden tila on nousemassa median ja muiden yhteiskunnallisten keskustelijoiden huolenaiheeksi. Tässä keskustelussa vientiteollisuudella on suuri merkitys. Onkin syytä muistaa, että viennin vetäessä hyvin myös kansantaloutemme on turvattu.

Olisiko siis tarpeen keskustella keinoista, joilla voimme turvata suomalaisen elämäntavan ja toimintamallin myös tästä eteenpäin? Tai siitä, millä Suomi pärjää jatkossa kansainvälisessä kilpailussa? Entä kuinka voimme turvata julkisen talouden rahoituksen ja pitää yllä palvelualojen ostovoimaa?

Talouskasvua toivomalla ei saada ihmeitä aikaan eikä hyvinvointimme voi perustua pelkästään kotimarkkinoiden varaan. Suomi tarvitsee kilpailukykyistä vientiteollisuutta, joka ostaa palveluita tuhansilta kotimarkkinoilla toimivilta yrityksiltä.

Jotta teollisuus elää ja kehittyy edelleenkin, tarvitsemme siihen niin valtiovallan, työntekijöiden kuin työnantajienkin sitoutumista. Valtiovallan olisikin hyvä laittaa vientiteollisuuden toimintaedellytykset kuntoon. Nyt on myös mielestäni viimeistään aika luopua työmarkkinaosapuolten vastakkainasettelusta ja miettiä, miten yhdessä voimme parantaa metsäteollisuuden tulevaisuutta.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Lausunnot
Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristöselostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)
Lausunnot
Valtioneuvosto selonteko YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 toimeenpanosta