Valtiovarainministeriön viimeisimmän suhdanne-ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa ensi vuonna vain 0,5 prosenttia. Julkisen talouden tasapainotus on laskettu talouskasvun varaan ja kasvua ei näy. Hallituksen tehtävä hallitusohjelman puolivälitarkastelussa ja sitä seuraavassa kehysriihessä on haasteellinen: julkinen talous on sopeutettava, jotta Suomi pysäyttää velkaantumisen ja säilyttää uskottavuutensa sekä nykyisen korkean luottoluokituksensa.
Vaihtoehtoinen tie on jo toteutunut Etelä-Euroopassa, jossa luottoluokituksen romahduksen aiheuttama korkotason nousu on tuhonnut sekä julkisen talouden perustan että yritysten kasvumahdollisuudet. Suomessa sopeutustoimia on tehty jo aikaisemmin, mutta valitettavasti ne ovat olleet kerta toisensa jälkeen alimitoitettuja, hidastellen toteutettuja ja painotuksiltaan talouskasvua hyydyttäviä. Kuitenkin talouden ongelmat pitäisi ratkaista kasvua kiihdyttämällä, ei hidastamalla.
Metsäteollisuuden osalta tämän ja edellisen hallituksen tekemät päätökset ovat jo merkinneet tuntuvaa kilpailukyvyn heikkenemistä. Merkittävimmät kustannukset ovat syntyneet erilaisten energiaan ja kuljetuksiin liittyvien verojen ja maksujen korotuksista. Lisäksi parin seuraavan vuoden aikana on aiheutumassa uudet, yli 250 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset kaavaillusta windfall-verosta ja voimaan tulevasta rikkidirektiivistä.
Avoimessa kansainvälisessä kilpailussa toimiva vientiteollisuus ei pysty siirtämään näin suuria ylimääräisiä rasitteita tuotteiden hintoihin, vaan ne johtavat tuotannon siirtämiseen pois Suomesta, työllisyyden heikkenemiseen ja talouden yhä syvempään taantumaan. Kasvun aikaansaaminen ja kilpailukykyvammojen korjaaminen onkin nostettava hallitusohjelman uudelleentarkastelun ytimeen.
Julkista talouttamme on jo yritetty tasapainottaa verovetoisesti ja se tie on nyt nähty. Veroilla on katkottu kasvun siivet ja siksi sopeutus on tehtävä valtion menoja leikkaamalla. Lääke on karvas, mutta parempi kuin jo huonoksi havaittu veromyrkky.
Suomalaisessa keskustelussa julkisen talouden suuruus ja kansalaisten hyvinvointi rinnastetaan liian herkästi. Julkiset menomme ovat ennätystasolla, mutta suomalaisen yhteiskunnan pahoinvointi ei ole kadonnut. Menosopeutus on syytä käynnistää välittömästi, koska voimme itse vielä itse vaikuttaa siihen, mistä vyötä kiristetään. Kaikesta ei edelleenkään tarvitse säästää, eikä hyvinvointimme romahda oikein kohdennetuista säästöistä.
Mikä sitten on yritysten ja yhteiskunnan vastuun ero? Jos valtio tasapainottaa oman taloutensa ja vakauttaa Suomen tilanteen, hoitavat yritykset taatusti osansa kilpailukyvyn palauttamisessa ja kasvun aikaansaamisessa. Marssijärjestys on kuitenkin selvä: yritykset voivat tehdä omia ratkaisujaan vasta sen jälkeen, kun näkymä Suomesta toimintaympäristönä on selkeä.
Kaikki veroratkaisut vaikuttavat suoraan myös yritysten kykyyn maksaa palkkaa ja työllistää Suomessa. Eri toimialoilla ja eri yrityksillä on hyvin erilainen tilanne. Tästä syystä työmarkkinaneuvottelut on käytävä liittotasolla ja niihin on edellytyksiä vasta, kun valtiovalta on osaltaan tehnyt päätökset edellä kuvatuista talouden tasapainotustoimista.
Elinkeinoelämä on toisaalta mukana vaikuttamassa rakenteellisiin ratkaisuihin, jotka osaltaan määrittävät julkisen talouden sopeutustarpeen suuruuden. Valitettavasti neuvottelut työurien pidentämisestä ovat edenneet etananvauhdilla ja suuret ikäluokat ovat ehtineet siirtyä eläkkeelle ennen päätöksiä. Työnantajanäkökulmasta tärkeään ja Suomelle tyypilliseen laittomaan lakkoiluun ei sen sijaan ole saatu puututtua, vaan työrauhakysymykset seisovat kaikessa rauhassa työryhmissä.
Metsäteollisuudella on yhtenä Suomen teollisena kivijalka-alana paljon vahvuuksia: valmistamme uusiutuvasta raaka-aineesta kierrätettäviä tuotteita, jotka sitovat hiiltä ja vastaavat ilmastohaasteeseen. Samalla tuotetaan 2/3 Suomen käyttämästä uusiutuvasta energiasta ja 20 prosenttia vientituloista. Tämä on jatkossakin mahdollista, jos suomalainen toimintaympäristö on kilpailukykyinen.
Yhteiskunnassa on laajasti ymmärrettävä, että valtiovallan päätöksillä, rakenteellisilla muutoksilla ja työmarkkinoiden toiminnalla on merkitystä siihen, kehittävätkö yritykset toimintojaan Suomessa vai jossain muualla. Kokonaisuus ratkaisee.
