Suomen talouden tila on heikko. Syitä on monia ja ne on toivottavasti myös ymmärretty viime kuukausien julkisen keskustelun aikana. Valtion tulot eivät riitä menojen kattamiseen ja velkaantuminen jatkuu. Kehitys ei voi jatkua loputtomiin eikä tarvittavia toimenpiteitä voida lykätä aina seuraaville vuosille.
Maan hallitus kokoontuu maaliskuun lopulla kehysriiheen päättämään talouslinjauksista. Olennaista on löytää ratkaisu perusongelmaan: Julkinen sektorimme on liian suuri yksityisen sektorin kantokykyyn nähden. Ratkaisu tähän ongelmaan löytyy kahdella tapaa. Taakkaa eli julkisen sektorin kokoa on pienennettävä ja kantajaa eli yksityistä sektoria on vahvistettava. Yksityisen sektorin vahvistuminen edellyttää talouskasvua.
Julkista taloutta on tällä vaalikaudella sopeutettu yli viidellä miljardilla eurolla. Hallitusohjelman mukaisesti valtiontaloudessa on noudatettu 50/50 –sääntöä: puolet veronkorotuksia ja puolet menoleikkauksia. Menoleikkausten toimeenpano on lykkääntynyt mutta veronveronkorotukset on urhoollisesti viety etupainotteisesti läpi. On myös otettava huomioon, että suuri osa menoleikkauksista on kohdistunut kuntien valtionosuuksiin, jotka ovat johtaneet kuntaverojen korotuksiin ja kuntien velkaantumiseen. Rakenteiden säilyessä velka on oikeastaan kunnissa vain siirrettyä veronkorotusta. Voidaankin todeta, että hallituksen julkisen talouden sopeutus tähän mennessä on ollut pääosin verojen korottamista.
Talouskehitys on toteutunut paljon ennakoitua heikkoa kehitystä heikompana. Veronkorotukset ovat toimineet ja kasvu on tapettu. Koska tarvitsemme jatkossa kasvua, on tulevat sopeutustoimet toteutettava ainoastaan menoja supistamalla. Yhteenkään uuteen veronkorotukseen ei ole varaa.
Mitä sitten kasvun aikaansaamiseksi on tehtävä? Vienti on saatava vetämään, muuten Suomi ei nouse. Hallituksen on pidettävä kiinni vuoden takaisesta sitoumuksestaan olla lisäämättä teollisuuden kustannuksia tai säätelytaakkaa. Avoimilla markkinoilla kilpaileva vientiteollisuus ei pysty siirtämään kansallisia kustannusnousuja tuotteiden hintoihin. Jos hallitus tekee taloutta elvyttäviä kasvutoimia, on ne kohdennettava kilpailukykyä vahvistaviin investointeihin. Esimerkkinä voidaan valmistella investointi Imatra-Luumäki –kaksoisraiteeseen. Suunnitelmat ovat valmistumassa ja koko valtakunnan raideliikenteen pullonkaulan avaava investointi alkaa olla toteutuspäätöstä vaille valmis.
Vastuu Suomen jaloilleen nostamisesta ei ole yksin maan hallituksella. Työmarkkinajärjestöjen on pikaisesti löydettävä ratkaisuja sekä keskusjärjestötasolla että alakohtaisesti tuottavuuden parantamiseksi. Eläkeratkaisu on ehdoton, mutta se yhdessä maltillisten palkankorotusten kanssa ei riitä. Kilpailukyvyn palauttamiseksi on toimialakohtaisesti löydettävä lisää joustoja ja varmistettava edellytykset toteuttaa niitä yritystasolla.
Nykymenolla hyvinvointiyhteiskuntamme näivettyy alta pois. Vaarallista on muutoksen hiipivyys, jonka vuoksi sitä ei ole helppo havaita. Kohtalo ei kuitenkaan ole kiveen hakattu. Hyvinvointi syntyy vain työn teosta. Nykyinen hyvinvointi säilyy vain tekemällä enemmän työtä, joka tuottaa kasvua. Tämän tulisi olla kansallinen linja. Downshiftaus jääköön yksilötason ratkaisuksi sille, joka sellaista haluaa.
