Uutishuone

Blogit

Sujuvuutta sääntelyyn

Paremmasta sääntelystä on puhuttu Euroopassa jo yli kymmenen vuotta. Toistaiseksi se on jäänyt lähinnä puheeksi. Nyt Euroopan komission käynnistämällä REFIT-ohjelmalla pyritään parantamaan EU:n sääntelyn toimivuutta eli yksinkertaistamaan sääntelyä ja vähentämään siitä aiheutuvia kustannuksia.

Metsäteollisuudessa olemme jo pitkään puhuneet vakaan ja ennakoivan toimintaympäristön puolesta. Tällä hetkellä EU:ssa on valmisteilla direktiivejä, jotka ovat vahvasti vastoin tätä tavoitetta. Miltä kuulostaa sahan pakottaminen jopa miljoonan euron investointiin, jolla vähennetään hiukkaspäästöjä hyvin marginaalisesti? Se koskee myös alueita, joilla ilma on puhdasta. Tämä voi valitettavasti olla realismia valmistelussa olevan polttolaitosdirektiivin myötä monella suomalaisella sahalla ensi vuosikymmenen alussa. Miljoona on sahaajalle iso raha.

Myös Suomessa sääntelyn järkevöittäminen on ollut vahvasti esillä viime aikoina. Ympäristöpolitiikassa käydään eniten keskustelua lupamenettelyiden sujuvoittamisesta. Tähän liittyen ympäristöministeriössä on parhaillaan käynnissä useita kannatettavia hankkeita. Toistaiseksi on kuitenkin otettu vain ensimmäisiä askeleita kohti sujuvampaa tulevaisuutta. Seuraavalla hallituskaudella on ennakkoluulottomasti haettava isompia muutoksia lupamenettelyihin. Tarvitaan toimintamalli, jossa kaavoitus-, ympäristövaikutusten arviointi- ja lupamenettelyt toteutetaan yhtenäisessä menettelyssä.

Suomessa on yli kymmenkertainen määrä ympäristölupavelvollisia verrattuna EU-vaatimuksiin. Suurin osa Suomen ympäristölupavelvollisista toiminnoista tulisi siirtää yksinkertaistettuihin menettelyihin. Lisäksi sähköisiä järjestelmiä tulisi kehittää ja viranomaisille määrätä maksimikäsittelyaikoja. Sujuvoittaminen vaatii myös viranomaisten asennemuutosta.

Sujuvammat lupamenettelyt ovat myös ympäristön etu. Valvonnassa ollaan jo siirtymässä riskiperusteiseen ja suunnitelmalliseen valvontaan. Automaattisista luvan tarkistuksista ollaan myös luopumassa lakimuutoksen myötä. On ollut tilanteita, joissa hyvin toimivan tehtaan ympäristölupaa on päivitetty yli kuusi vuotta. Jatkossa lupamuutokset tehdään tarpeen vaatiessa.

Metsäteollisuusyrityksillä on pitkät perinteet omaehtoisessa vastuullisuustyössä. Suomen kaikilla massa- ja paperitehtailla on käytössä vapaaehtoisia ympäristönhallintajärjestelmiä. Lisäksi yritykset parantavat energiatehokkuutta vapaaehtoisella energiatehokkuussopimuksella.

Metsäteollisuus julkaisi pari vuotta sitten alan yhteiset ympäristö- ja vastuullisuussitoumukset ja yrityksillä on jo pitkään ollut omia vastuullisuustavoitteitaan. Omaehtoinen toiminta on erinomainen mahdollisuus tehdä asioita vielä paremmin.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Eurooppa on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita: vahvempi talous, parempi turvallisuus, ilmastoneutraalius ja suurempi strateginen autonomia.
Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.