Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Sillä tarkoitetaan asiaa, joka on tarkoitukseensa nähden alimitoitettu. Sananparsi kuvaa hyvin valtiovallan toimenpiteitä, joita se on toteuttanut teollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi.
Menestyvä teollisuus synnyttää Suomeen työpaikkoja, verotuloja ja sitä kautta hyvinvointia. Pelkillä uusilla kasvuyrityksillä ei Suomea pidetä pystyssä, niin arvokasta kuin niiden tuoma lisä talouteemme onkin. Menestys ei kuitenkaan synny itsestään – nykyiselle teolliselle tuotannolle tarvitaan kilpailijamaihimme verrattuna kustannuskilpailukykyiset toiminnot ja vakaa, ennustettava toimintaympäristö. Mikäli yrityksille ladataan jatkuvasti uusia rasitteita, on selvää, että päätökset uusista investoinneista ja myös nykyisen tuotannon sijoittumisesta suuntautuvat muualle kuin kaukaiseen, korkean kustannustason Suomeen. Elinkeinoelämään kohdistuvien kustannusten ja sääntelyn lisääminen on tuhon tie tilanteessa, jossa yksityisen sektorin työpaikkoja ja verotuloja tarvitaan tilkitsemään valtion kutistuvaa kukkaroa.
Hallitus lupasi helmikuussa hallitusohjelman puolivälitarkastelun yhteydessä välttää lisäämästä teollisuuden kustannuksia ja sääntelyä. Linjaus oli täysin oikea, mutta kuinkas kävikään? Teollisuuden saamasta joulupaketista paljastuu tänä jouluna myös risuja, vaikka hallitus olisi voinut kääräistä pakettiin myös kasvun avaimet.
Otetaan muutama tuore esimerkki hallituksen toiminnasta oman linjauksensa vastaisesti. Vuoden 2014 alussa astuu voimaan voimalaitoksille suunnattu kiinteistövero eli ns. windfall-vero, joka rankaisee päästöttömän energian tuottajia vuosittain yhteensä 50 miljoonalla eurolla. Metsäteollisuuden lisätaakaksi tästä summasta jää 15 miljoonaa euroa vuodessa. Kyseessä on täysin uusi vero, jonka mahdollinen korottaminen ja veropohjan laajentaminen tulevina vuosina väijyvät uutena uhkana teollisuuden yllä.
Ympäristönsuojelulain uudistamisessa tavoitteena oli selkiyttää monimutkaista ympäristölupamenettelyä. Hallituksen esitys lakiuudistukseksi sisältää hyvin tulkinnanvaraisen luontoarvopykälän, joka vaikeuttaisi merkittävästi kotimaisen energianlähteen turpeen tuotantoa – olkoonkin, että esitys parani merkittävästi valmistelun aikana. Moniselitteinen lainkohta johtaa valitusprosesseihin, jotka pitkittävät lupaprosesseja entisestään. Päinvastoin, nyt pitäisi siirtää jalka jarrulta kaasulle kotimaisen energialähteen edistämiseksi. Turpeen käyttöä vauhdittamalla turvattaisiin myös tuhansia työpaikkoja etenkin maakunnissa. Turve on metsäteollisuudelle tärkeä polttoaine ja sen käytön rajoittaminen vaikuttaa myös puumarkkinoihin, sillä vähenevä turve korvataan kattiloissa usein puulla.
Suomessa on viime aikoina istunut jos jonkinlaista työryhmää ja selvitysmiestä. Päättäjien käyttöön onkin tullut paljon hyviä ja konkreettisia ehdotuksia, miten talous saadaan kasvu-uralle ja Suomi houkuttelevaksi maaksi harjoittaa yritystoimintaa ja investoida. Valitettavasti teot ovat jääneet vajaiksi ja välillä ristiriitaisiksi kuten edellä olevista esimerkeistä käy ilmi. Hallituskautta on kuitenkin vielä jäljellä. Nyt valtiovallan tulisi viipymättä kääriä hihat ja kohdentaa kaikki paukut taloudellisen kasvun aikaansaamiseen, sillä vain sitä kautta Suomi saadaan nousuun ja hyvinvointipalvelut varmistettua suomalaisille jatkossakin.
