Uutishuone

Blogit

Sekä uusia että perinteisiä metsäteollisuuden tuotteita tarvitaan

Julkisuudessa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on viime aikoina keskusteltu metsäteollisuuden tuotteista, niiden jalostusasteesta sekä käyttöiästä ja kyselty, milloin uudet innovaatiot konkretisoituvat.

Syytökset siitä, että metsäteollisuuden vientiportfolio koostuisi raa´asta bulkista, ovat kyseenalaisia. Jos metsäsektorin vienti koostuisi metsistä kaadetuista puista sellaisenaan, kyseinen vertailu voisi olla oikeampi. Näin ei kuitenkaan ole. Sellu itsessään on jo jalostettu tuote.

Jotta arvokas puumateriaali tulisi hyödynnettyä kokonaan, siitä kannattaa valmistaa monenlaisia tuotteita. Selluun käytetään harvennuksista saatavaa ohutta puuta ja tukkipuusta ne osat, jotka eivät kelpaa sahoille tai levytehtaille, eli esimerkiksi rakennusmateriaaleiksi. Lisäksi monet uudet korkeamman lisäarvon tuotteet – jo olemassa olevat ja vielä kehitteillä olevat – ovat sellupohjaisia. Sellunvalmistuksen yhteydessä syntyviä sivuvirtoja myös hyödynnetään esimerkiksi maaleissa, liimoissa ja liikennepolttoaineina.

Tarvitsemme sekä uusia että perinteisiä, lyhyt- ja pitkäikäisiä puupohjaisia tuotteita. Parjatut lyhytikäiset tuotteet tarkoittavat esimerkiksi vessapaperia tai kahvinsuodatinpusseja. Kuinka moni on aikeissa lopettaa niiden käytön?

Maailma myös muuttuu ja tuotteiden kysyntä sen mukana: paperittomat toimistot ja lehtien siirtyminen verkkoon ovat vähentäneet paperin kysyntää globaalisti. Tämäkin kysyntäpohjainen muutos on huomioitava tuotteita ja jalostusastelukuja tarkastellessa. Toisaalta kartongin kysyntä on noussut ja jatkaa voimistumistaan.

Metsäteollisuuden innovaatiotoiminta ei tarkoita vain upouusia tuotteita, vaan TKI-työtä tehdään myös jo olemassa olevien tuotteiden ominaisuuksien ja valmistusprosessien optimoimiseksi esimerkiksi ympäristövaikutusten osalta. Olipa puupohjainen tuote sitten jo pitkään käytetty tai vasta kehitteillä, yhteistä on positiivinen ilmastovaikutus vastaavien fossiilipohjaisten materiaalien, kuten muovin, korvaajina.

Jokainen käytännön TKI-työtä laboratorioissa tehnyt tietää, että jo perustutkimus ja sitä seuraavat innovaatioketjun alkuvaiheet vaativat aikaa, ammattilaisia ja kalliita laitteistoja. Uusia teknisiä haasteita ja investointitarpeita tulee aina tuotantomittakaavan käynnistämiseen asti. Kaikki tämä maksaa. Perinteinen liiketoiminta siis mahdollistaa myös uusien tuotteiden kehittämisen ja muun tärkeän TKI-työn.

Uusia puupohjaisia tuotteita, kuten tekstiilejä, erityyppisiä pakkauksia, biolääketieteellisiä tuotteita ja jopa lavuaareja, on jo olemassa. Metsäsektori on kansantaloudellisesti tärkeä jo nyt, ei vain tulevaisuudessa: noin viidesosa Suomen tavaraviennin arvosta muodostuu metsäteollisuuden tuotteista. Näihin kuuluvat sekä vakiintuneet että uudet, lyhyt- ja pitkäikäiset tuotteet – kaikkia tarvitaan.

InvestoinnitTuotantoTutkimus ja innovaatiot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Marjaana Suorsa
Innovaatiopolitiikan päällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Lausunnot
Lausunto metsätalouden tulosperusteiset tuet -työryhmän muistiosta
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.