Uutishuone

Uutiset

Raportti Metsäteollisuus ry:n sitoutumisesta UN Global Compact -aloitteeseen

Metsäteollisuus ry on ollut UN:n Global Compact Suomen järjestöjäsen kesäkuusta 2022 lähtien.

 

UN Global Compact Suomi on osa YK:n aloitetta, jonka tavoitteena on edistää vastuullista liiketoimintaa ja kestävää kehitystä. Aloite tarjoaa jäsenilleen vastuullisuuden viitekehyksen, jonka periaatteet ja tavoitteet tunnetaan kaikkialla maailmassa.

 

Järjestöjäsenenä yksi Metsäteollisuus ry:n tärkeimmistä tehtävistä on levittää tietoa UN:n Global Compact -aloitteesta kannustaakseen uusia jäseniä mukaan aloitteeseen. Muita tärkeitä aktiviteetteja ovat tiedon jakaminen erilaisista tapahtumista, koulutusohjelmista, kampanjoista sekä tiedon välittäminen eri kestävän kehityksen aiheista ylipäätään. Myös Metsäteollisuus ry:n suurimmat jäsenyritykset ovat olleet aktiivisia jäseniä YK:n Global Compactissa jo pitkään, ja siksi pyrimme tavoittamaan yhä enemmän myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

 

Oheisen linkin takaa voit lukea Metsäteollisuus ry:n ensimmäisen jäsenraportin, Communicationon Engagement (COE), missä kuvataan parin viime vuoden aikana toteutuneita aktiviteetteja aiheeseen liittyen.

Agenda 2030

Jaa julkaisu:

Lataukset

Lisätietoja

Aaron Vuola
Kiertotalous- ja ympäristöpäällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot

Metsäteollisuus ry pitää ympäristöministeriön luonnosta riskinarvioinnin ohjeeksi tapauskohtaiseen Ei enää jätettä -menettelyyn (EEJ) pääosin perusteellisena ja valmistelultaan onnistuneena.   Lausunnossamme korostamme tarvetta selkeyttää ohjeistusta erityisesti tilanteissa,

Lausunnot

Metsäteollisuus ry arvostelee tuoreessa lausunnossaan EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) toimeenpanoa merkittävästi viivästyneiden komission tulkintaohjeiden vuoksi. Järjestön mukaan yrityksillä ja

Uutiset
Uusi laki tuo joitain lisävaatimuksia metsänkäsittelyyn ja samalla se yhtenäistää koko metsäalan toimintatapoja.
Uutiset
New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely esitteli arvovieraille suomalaisia puupohjaisia innovaatioita.
Blogit
Päästökauppajärjestelmän ongelmakohtia viilaamalla on mahdollista parantaa kilpailukykyä tasapuolisesti ilmastotavoitteita heikentämättä.
Lausunnot
Metsäteollisuus ry suhtautuu kriittisesti luonnonsuojelulain luonnonarvomarkkinoita koskeviin muutoksiin.