Olen Metsäteollisuus ry:n kesäharjoittelijana päässyt tutustumaan lukuisiin puupohjaisiin innovaatioihin, joita alalla kehitetään. Näin taloustieteen opiskelijana, joka tulee täysin metsäalan ulkopuolelta, en ollut aiemmin edes ajatellut sitä, kuinka monet tututkin tuotteet sisältävät puuta. Erityisesti Z-sukupolven jäsenenä, joka arvostaa kestävyyttä ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja, olen vaikuttunut siitä, kuinka kekseliäitä ja kestäviä ratkaisuja ekologisesta puusta on tehty juuri Suomessa.


Biolääketieteen tuttuja ja uusia innovaatioita


Kun ajattelee, että puuta on perinteisesti käytetty lähinnä rakennusmateriaalina ja paperin valmistuksessa, on kiehtovaa huomata, kuinka sen käyttömahdollisuudet biolääketieteessä ovat laajentuneet.


Ensimmäinen minut vakuuttanut innovaatio on terveydenhuollossa käytettävä Woodcast-puukipsi, joka on valmistettu puukuidusta ja biohajoavasta polymeeristä. Woodcastiin tutustuin oikeastaan jo lähes kymmenen vuotta sitten, kun lääkäri kipsasi sillä murtuneen käteni. Olin jo silloin hämmästynyt sen keveydestä ja hengittävyydestä, sekä siitä kuinka se muovautui täydellisesti käteni ympärille. Vasta aloitettuani kesäharjoittelun Metsäteollisuus ry:ssä sain tietää, että kyseessä on kotimainen keksintö.


Puukipsin lisäksi terveydenhuollossa käytetään nanoselluloosasta valmistettua FibDex-haavasidosta, joka on biohajoava ja ympäristöystävällinen ja tarjoaa näin loistavan vaihtoehdon perinteisille haavasidoksille. FibDex antaa hyvän kosteudenhallinnan ja antimikrobisen suojan, nopeuttaen haavojen paranemista ja vähentäen infektioriskiä. Ehkä tulevaisuudessa näemme yhä enemmän tällaisia kestäviä ratkaisuja, ja voisiko olla, että tavalliset laastaritkin valmistetaan jonain päivänä nanoselluloosasta?


Uudet tuulet kosmetiikkapakkauksissa


McKinseyn (2023) tutkimuksen mukaan me, Z-sukupolvi, olemme erityisen aktiivisia terveys- ja kauneustuotteidenkuluttajia. Vuonna 2023 Z-sukupolven verkkokauppaostosten määrä oli lähes kaksinkertainen verrattuna edeltäviin sukupolviin. Vaikka kulutamme entistä enemmän, ympäristöystävälliset arvot vaikuttavat kulutuskäyttäytymiseemme. Uskonkin, että puusta tehdyt kestävämmät pakkaukset herättävät ikäpolvessani kiinnostusta.


Yksi hyvä esimerkki kestävästä kosmetiikkapakkauksesta on Stora Enson kehittämä kosmetiikkatuubi, joka on valmistettu kartongista ja biokomposiitista. Kyseisessä puupohjaisessa ratkaisussa on 70 % vähemmän muovia kuin perinteisissä muoviputkiloissa. Se näyttää ja tuntuu muovilta, mutta kuormittaa ympäristöä perinteistä muovia vähemmän.


Olen viime aikoina ollut erityisen vaikuttunut Sulapacin kehittämistä kosmetiikkapakkauksista. Tämä ei ollut minulle täysin uusi tuttavuus, sillä olen jo pitkään käyttänyt Lumenen kasvorasvoja, joita myydään Sulapacin pakkauksissa. Ne ovat niin esteettisiä ja laadukkaita, että jopa luksusbrändi Chanel käyttää niitä kosmetiikassaan. Nämä tuotteet valmistetaan puukuiduista ja biopohjaisista polymeereistä, ja ne näyttävät sekä tuntuvat aivan muovilta, mutta ovat ympäristöystävällisempiä.


Tekstiilikuitujen tulevaisuus


Me Z-sukupolven edustajat suosimme materiaaleja, jotka kestävät aikaa ja kulutusta. Moni valitsee käytetyn tuotteen uuden sijaan.  Sama ajatus näkyy myös kapselivaatekaapissa ja hitaassa muodissa, jotka ovat villinneet sosiaalisessa mediassa. Nämä tyylit perustuvat siihen, että yhdistellään vaatteita, jotka sopivat yhteen kaiken kanssa, ja panostetaan kestäviin materiaaleihin. Pitkäikäiset vaatteet vähentävät uusien ostamisen tarvetta, pienentäen elinkaarikustannuksia ja taloudellista rasitusta pitkällä aikavälillä.


Metsäteollisuus kehittää puupohjaisia tekstiilikuituja korvaamaan kuormittavampia materiaaleja, kuten puuvillaa. Tunnetumpien materiaalien kuten Lyocellin ja Tencelin lisäksi on esimerkiksi Metsä Groupin kehittämä Kuura-tekstiilikuitu, joka on saanut huomioita jopa Japanissa asti.  

Yhdessä voimme edistää kestävämpää tulevaisuutta


On hienoa, että suomalaisia yrityksiä on näinkin merkittävässä roolissa kestävien tekstiilikuitujen kehittämisessä. Tällaiset innovaatiot eivät ainoastaan edistä ympäristöystävällisyyttä vaan myös luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.


Kestävämmän kulutuksen edelläkävijät


On inspiroivaa nähdä, kuinka suomalaiset innovaatiot edistävät kestävää kehitystä ja ympäristöystävällistä ajattelua. Samalla vahvistuu Suomen asema kestävän kehityksen edelläkävijänä globaalilla markkinalla.


Puusta tehdyt tuotteet tarjoavat kekseliäitä ja kestäviä ratkaisuja, joilla on valtava potentiaali. Jatketaan siis yhdessä kestävän kuluttamisen polulla ja tuetaan brändejä, jotka jakavat arvomme. Pienilläkin valinnoilla voimme tehdä suuren eron. Olipa kyseessä sitten puupohjaiset tekstiilikuidut, ympäristöystävälliset kosmetiikkapakkaukset tai innovatiiviset biolääketieteen tuotteet, valinnoillamme on vaikutus. Yhdessä voimme edistää kestävämpää tulevaisuutta, jossa luonnonvaroja käytetään viisaasti ja tehokkaasti.



Kirjoittaja: Linn Palmgren, Metsäteollisuus ry:n kesäharjoittelija



Tuotteet, joihin Linn on tutustunut löytyvät Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjan tuotesalkusta.



Lähteet

McKinsey: The beauty market in 2023: A special State of Fashion report