Uutishuone
Tilastot

Puukauppa Suomessa

Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle. Metsäteollisuus tekee vuosittain yli 50 000 puukauppaa yksityisten metsänomistajien kanssa.

Metsien hoito ja käyttöPuunhankinta

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Elias Liimatainen

Tilastoasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit

Puupohjaiset tuotteet nähdään syystä mahdollisuutena siirtyä uusiutumattomien raaka-aineiden hyödyntämisestä kohti uusiutuvia. Jos puupohjaisia tuotteita edistetään, yleinen linja on, että tuotteisiin

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Blogit
Tarvitsemme liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistuksen, jossa valtion verotulot, päästövähennystavoitteet ja Suomen logistiset olosuhteet sovitetaan yhteen.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Määrä oli 13 % suurempi kuin vuoden 2025 vastaavalla ajanjaksolla.
Blogit
Suometsien merkitys puuntuotannolle, hiilinieluille ja alueelliselle elinvoimalle on suuri. Turvemailla tehtävät ratkaisut vaikuttavat myös ilmastopäästöihin ja vesistöjen tilaan.
Uutiset
Webinaarissa esitellään uusinta tutkimustietoa suometsien vesitaloudesta sekä käytännön ratkaisuista, joilla voidaan tukea metsien kasvua, vähentää vesistökuormitusta ja hillitä kasvihuonekaasupäästöjä.