Uutishuone

Blogit

Puu kulkee teitä ja ratoja pitkin

Puun sujuva matka metsästä jalostukseen ja jalosteiden tie asiakkaalle edellyttävät sujuvaa logistiikkaketjua. Tärkeitä tekijöitä ketjussa ovat toimiva tie- ja rataverkosto sekä ammattitaitoiset kuljettajat.

Suomen metsäteollisuus on merkittävä kuljetusasiakas ja käyttää monipuolisesti Suomen koko liikenneverkkoa. Hyvässä kunnossa oleva tie- ja rataverkko antaa perusedellytykset raaka-aine- ja tuotekuljetusten sujumiseen aikataulussa. Tämä on tärkeää, jotta metsäteollisuus saa raaka-aineensa ja asiakkaat tilaamansa tuotteet.

Logistiikkaketjun keskeisiä edellytyksiä ovat korkealuokkainen, hyvän palvelutason tarjoava liikenneverkko sekä osaava työvoima. Häiriöt yhdessä osassa logistiikkaketjua saattavat heikentää koko ketjun toimivuutta: esimerkiksi satamien seistessä seisoo ennen pitkää koko vientiteollisuus.

Mistä kuljettajat?

Puukuljetusten ensimmäinen vaihe metsästä metsätien varteen ja siitä tehtaalle ilman metsäkoneen tai puuauton ohjaamossa istuvaa ammattilaista on mahdotonta. Sekä metsäkoneen että puuautojen kuljettajia on lähivuosina jäämässä eläkkeelle huomattavasti enemmän kuin mitä alalle valmistuu. Töitä olisi siis tarjolla, mutta mistä saadaan uudet tekijät? Haja-asutusalueen vähenevä nuoriso ei tähän riitä.

Liikenneväyliin panostamalla helpotusta myös työvoimapulaan

Metsäteollisuuden puuhuollon kannalta keskeisiin ratoihin ja teihin panostettiin päättymäisillään olevalla hallituskaudella. Kelirikosta kärsineitä teitä ja tärkeitä metsäratoja saatiin kunnostettua, mutta korjattavia kilometrejä riittää vielä vuosiksi.

Lisäksi hallituskaudella käynnistettiin tiivis suunnitteluyhteistyö rautateiden puunkuormauspaikkojen kehittämiseksi sekä palvelutasoltaan ja kuljetuskustannusten näkökulmasta optimaalisen terminaaliverkoston luomiseksi. Tavoitteena on, että raakapuukuljetuksia voidaan siirtää nykyistä enemmän rautateille, mikä on tiekuljetuksia ympäristöystävällisempi kuljetusmuoto.

Kuljettajapula ja rautatiekuljetukset terminaaliverkostoineen liittyvät myös toisiinsa, sillä rataverkoston toimivuudella saadaan osin paikattua puutetta ammattitaitoisesta työvoimasta; mitä enemmän raakapuukuljetuksia saadaan siirrettyä juniin, sitä vähemmän tarvitaan puuautoja ja kuljettajia.

Kunnon tie- ja rataverkosto on välttämättömyys

Tuotteen toimittaminen sovittuun aikaan ja paikkaan on olennainen tekijä metsäteollisuuden toiminnassa, olipa kyseessä sitten puun ajaminen metsästä jalostukseen tai paperirullakontin kuljetus raiteilla satamaan. Ilman toimivaa liikenneinfrastruktuuria ja ammattitaitoista kuljettajia se ei ole mahdollista. Tämän takia tie- ja rataverkoston kuntoon on tulevalla hallituskaudellakin panostettava.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Lisäleikkauksiin ole varaa vaarantamatta merkittävästi teollisuuden ammattilaisten saatavuutta ja sitä kautta yritysten kasvuedellytyksiä.
Blogit
Etsiessämme Suomelle uusia kasvun eväitä meidän on tarkasteltava aluetalouksille kriittisen vähäliikenteisen tieverkon korjausvelkaa.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro ry ovat molemmat hyväksyneet uuden sopimuksen vuosille 2025–2028.
Blogit
Mika Salmen uudessa pestissä sekoittuvat mukavalla tavalla uudet ja vanhat kujeet.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry:n toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut on saatu päätökseen.
Uutiset
Neuvottelut sekä toimihenkilöiden että työntekijöiden työehtosopimuksista jatkuvat ensi viikolla.