Tuoreen tutkimuksen mukaan metsäteollisuuden verojalanjälki Suomeen on huikeat lähes 4 miljardia euroa vuodessa. Tällä summalla voitaisiin esimerkiksi kattaa suurilta osin valtion eläkemenot, jotka ovat 4,58 miljardia euroa valtion budjetista. Tai sillä voitaisiin kustantaa toimeentulotukea ja perhe- ja asumiskustannuksia, jotka nekin haukkaavat budjetista 4,29 miljardia euroa. Monilla paikkakunnilla metsäteollisuuden veroeurot ovat todellista vihreää kultaa, jotka pitävät pienetkin kunnat ja kaupungit elinvoimaisina.
Ernst & Youngin toteuttama tutkimus* kertoo, miten suuri merkitys kansantalouden kannalta metsäteollisuudella Suomeen on. Tähän summaan lasketaan mukaan kotimainen hankintaketju ja metsätalous.
Yritykset synnyttävät paljon taloudellista hyvää ja toteuttavat taloudellista vastuutaan muun muassa verojalanjäljen muodossa. Samaan aikaan verojärjestelmä on kiinteä osa yritysten liiketoimintaympäristöä, joka vaikuttaa merkittävästi yritysten tekemiin investointeihin eli siihen millaisia investointeja tehdään sekä siihen mihin maahan niitä tehdään.
Kansainvälisesti toimivalle metsäteollisuudelle onkin tärkeää, että verojärjestelmä on Suomessa kilpailukykyinen verrattuna keskeisiin kilpailijamaihin. Maat kilpailevat kiivaasti juuri yritysverotuksessa ja houkuttelevat teollisuusyrityksiä monin eri tavoin, muun muassa alentamalla yhteisöverokantaa ja huolehtimalla kansainvälisesti tasapuolisesta energiaverotuksesta. Suomen kannattaa pysyä kilpailussa mukana ja pitää toiminta- ja investointiympäristö kilpailukykyisenä, jos se mielii jatkossakin saada veroeuroja moniin tarpeellisiin hyvinvointia turvaaviin käyttötarkoituksiin.
*) Ernst & Young Oy:n tutkimuksen tarkasteluvuotena on käytetty viimeisimpiä saatavilla olevia julkisia tilastolukuja.