Metsässä elävät lajit hyötyvät siitä, että luonnontilaisille metsille tyypillisiä rakennepiirteitä lisätään talousmetsiin. Arvokkaiden elinympäristöjen turvaaminen, vanhojen puuyksilöiden, lahopuun sekä lehtipuiden osuuden lisääminen tuottavat elinympäristöjä niin tavanomaiselle kuin uhanalaisellekin lajistolle.
‍

Viimeisimmässä (2019) uhanalaisuusarvioinnissa 833 metsälajia (yhdeksän prosenttia) arvioitiin uhanalaiseksi. Uhanalaisista metsälajeista lähes puolet elää lehtometsissä. Lehtojen osuus metsien pinta-alasta on kuitenkin vain alle kaksi prosenttia. Lehtojen ohella paahde-elinympäristöissä elää pinta-alaan nähden suuri joukko, noin 13 prosenttia uhanalaisista metsälajeista. Näihin elinympäristöihin kohdistetuilla toimilla voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia uhanalaisten lajien tilaan. Metsäpalojen tehokas torjunta on vähentänyt paloelinympäristöissä elävien lajien elinoloja. Nämä lajit hyötyvät kulotuksesta ja säästöpuuryhmien polttamisesta.
‍

Lajit reagoivat rakennepiirteisiin kohdistuviin toimiin ajallisesti eri tavoin. Osa toimista vaikuttaa lajistoon melkein heti toteuttamisen jälkeen, kun taas joidenkin toimenpiteiden positiiviset vaikutukset näkyvät vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. Esimerkiksi arvokkaan elinympäristön turvaaminen hyödyttää siihen sitoutunutta lajistoa välittömästi. Arvokkaat elinympäristöt muuttuvat ajan kuluessa, ja samalla myös niissä elävä lajisto muuttuu.
‍

Lahopuusta riippuvaista lajistoa voidaan turvata säästämällä olemassa olevaa lahopuustoa metsänkäsittelyn yhteydessä, tekemällä tekopökkelöitä tai huolehtimalla tulevaisuudessa muodostuvasta järeästä lahopuusta säästöpuiden avulla. Esimerkiksi harjaskääpä viihtyy lahoamisen alkuvaiheen säästöpuuhaavalla. Sen sijaan mäntykelopuusta riippuvaisen lajiston vaatimien elinympäristöjen lisääminen vaatii runsaasti aikaa, sillä männyn keloutuminen ja lahoaminen maapuuna voi kestää satoja vuosia.
‍

Boreaalisten kangasmetsien uhanalaisista ja silmällä pidettävistä lajeista arviolta vähintään puolet tulee toimeen eri-ikäisissä metsissä, jos niille tärkeitä rakennepiirteitä, vanhoja eläviä ja kuolleita puita, on riittävästi tarjolla. Osa lajeista menestyy vain, jos niiden ympärillä on vanhaa metsää.
‍

Monimuotoisuutta edistävien toimien vaikuttavuutta voidaan lisätä parantamalla tekemisen laatua. Toimet kannattaa tehdä kohteissa, joissa niiden hyöty on suurin. Esimerkiksi säästöpuiden jättäminen ryhmiin luo usealle lajille paremman suojan kuin yksittäiset säästöpuut. Tehoa lisää säästöpuiden ja suojatiheikköjen sijoittaminen lähekkäin. Vesistöön rajautuvissa kohteissa säästöpuut voidaan jättää suojavyöhykkeiden yhteyteen ja siten edistää kosteutta vaativien lajien elinympäristöä.

‍