Tapion metsänhoidon suositukset tunnistavat metsänkäsittelyyn kymmeniä eri vaihtoehtoja, jotka ovat kaikki taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä. Julkisessa keskustelussa ovat viime aikoina korostuneet etenkin metsien jatkuva kasvatus sekä avohakkuisiin ja metsänuudistamiseen perustuva jaksollinen metsänkasvatus.
Uhanalaiselle ja vaateliaalle lajistolle tärkeimpiä metsien rakennepiirteitä ovat kookkaat vanhat puut, lahopuu sekä lehtisekapuusto. Nämä erityispiirteet tulee ottaa huomioon hakkuutavasta riippumatta.
Julkisessa keskustelussa näkee oletettavan, että jatkuva kasvatus olisi metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta parempi metsänkäsittelytapa kuin jaksollinen metsänkasvatus. Puuntuotannollisesti ja taloudellisesti tehokas jatkuva kasvatus voi kuitenkin tarkoittaa tiheästi toistuvaa ja voimakasta käsittelyä, jossa isoimmat ja vanhimmat puut poistetaan. Tällöin metsän kiertoajasta jää kokonaan puuttumaan vaihe, jossa järeää lahopuuta muodostuu. Koska metsä kasvatetaan peitteisenä, ei avoimilla aloilla viihtyvä lehtipuusto myöskään pääse uudistumaan, jolloin lehtisekapuuston määrä vähenee. Jatkuvan kasvatuksen metsä muistuttaakin tasaikäisen kasvatuksen varttunutta kasvatusmetsää, joista Suomessa ei ole pulaa.
Jatkuvasta kasvatuksesta hyötyvät sellaiset lajit, joille metsän peitteisyys ja varjostus on tärkeää, mutta jotka eivät erityisesti tarvitse elinympäristökseen vanhaa puustoa. Kyseiset lajit ovat useimmiten tavanomaisia, ei-uhanalaisia metsälajeja, kuten mustikka.
Jaksollisesta kasvatuksesta taas hyötyvät sellaiset lajit ja lajiryhmät, jotka viihtyvät avoimissa metsäympäristöissä. Esimerkiksi kovakuoriaislajien määrä on avohakkuiden jälkeen suurempi kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä. Suuremman lajimäärän lisäksi avohakkuualueilla on tutkimuksissa havaittu uhanalaisia, avoimien ympäristöjen kovakuoriaislajeja, jotka puuttuvat kokonaan jatkuvan kasvatuksen aloilta.
Eri lajit siis hyötyvät eri-ikäisistä ja eri tavoin käsitellyistä metsistä. Monimuotoisuus ei lisäänny metsänkäsittelymenetelmiä yksipuolistamalla, vaan Suomen metsien mosaiikkimaisuus ja erilaiset hakkuutavat turvaavat metsäluonnon lajikirjoa.
Hakkuutavasta riippumatta oleellista on se, että käsitellylle alalle jätetään säästöpuita ja lahopuuta. Lisäksi uudistushakkuun jälkeen tärkeää on nopea uudistaminen, jolloin metsän kierto alkaa alusta. Jatkuva kasvatus ei yksinään ratkaise monimuotoisuuden turvaamisen ongelmia talousmetsissä, vaan yhtä lailla sekä jatkuvassa että jaksollisessa kasvatuksessa on huolehdittava luonnonhoidosta.
Teksti on julkaistu Kalevassa 2.3.2020
