Keskeiset suomalaiset perusteollisuuden alat, metsä, teknologia ja kemia, ovat käytävän vaalikampanjan aikana lähettäneet yhteisiä viestejä sekä tuleville päättäjille että äänestäjille. Olemme muistuttaneet teollisuuden merkityksestä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan edellytysten luojana. Tuottaahan teollisuus suoraan ja välillisesti puolet Suomen julkisen talouden veropohjasta, yhteensä noin 40 miljardia euroa.

Vaalikeskustelussa on toistaiseksi jäänyt valitettavan sivuun kasvun luominen, tuon 40 miljardin kakun leipominen, ja jopa sen kasvattamismahdollisuudet. Julkista mielenkiintoa ovat herättäneet luonnollisesti euroalueen rahoituskriisi sekä Japanin ja Libyan tapahtumat. Kotimainen keskustelu puolestaan on keskittynyt verotuksen painopisteiden säätämiseen ja kuntasektorin tulevaisuuden näkymiin. Julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää, mutta on tarpeen muistaa, että suuri osa Suomen taloudesta on muuta kuin julkista. Jos yksityisen sektorin toimintaedellytykset heikkenevät, putoaa julkiseltakin taloudelta pohja pois.

Teollisuus on korostanut tasavertaisten kilpailuolosuhteiden aikaansaamista. Suomi on avoin kansantalous, joka elää viennistä. Tuotteiden hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla, emmekä voi juurikaan vaikuttaa niihin. Kotimaisin päätöksin ratkaisemme sen sijaan sen onko Suomi kilpailukykyinen. Teollisuus pärjää kyllä niin kauan kun sen valmistamilla tuotteilla on kysyntää. Kysymys on enemmän siitä pärjääkö Suomi, jos noita tuotteita joudutaan heikentyneen kilpailukyvyn vuoksi valmistamaan Suomen sijaan jossain muualla.

ETLA:n tutkija Timo Nikinmaa julkaisi hiljattain erinomaisen kirjan "Antaa valojen palaa - teollisuutta tarvitaan". Siinä kuvataan kahdella esimerkillä mitä pitkäjänteisestä teollisuuspolitiikasta tai sen puuttumisesta seuraa. Yhdysvallat esitetään huonona esimerkkinä, jossa kotimaisen teollisuuden on annettu näivettyä ja maan julkinen talous on ajautunut tämän seurauksena negatiiviseen kierteeseen. Saksassa on nojauduttu vahvasti teollisuuteen, vienti vetää ja siihen tukeutuva palveluliiketoiminta kukoistaa. Suomella on tässä kaksi vaihtoehtoista mallia, joista valita.

Keskeinen kilpailukykytekijä suomalaiselle teollisuudelle on energian saatavuus ja hinta. Myönteinen viesti vaalikeskustelussa on ollut neljän mielipidemittauksissa suurimman puolueen puheenjohtajan Kauppalehdessä (2.3.2011) esittämät kannanotot teollisuuden energiaveroleikkurin muuttamisesta. Kysymys on mekanismista, jolla paljon energiaa kuluttava teollisuus saa palautuksena osan energiaveroistaan. Tällä tasataan sitä kilpailuhaittaa, joka Suomella on kilpailijamaihin verrattuna. Esimerkiksi Ruotsissa teollisuus ei maksa lainkaan sähköveroa. Energiaveroleikkurin muutos jäi valitettavasti nykyiseltä hallitukselta tekemättä. Esitetyt vahvat kannanotot antavat odottaa, että asia hoidetaan kuntoon toukokuun hallitusneuvotteluissa, hallituspohjasta riippumatta.

Toinen myönteinen viesti keskustelussa on ollut varsin laaja sitoutuminen t&k -verokannustimen käyttöönottoon. Suomen tavoitteena on oltava kansainvälisesti korkeatasoinen osaaminen ja yrityksiä on kannustettava uudistumaan. Myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan julkinen rahoitus on saatava kilpailijamaiden tasolle.

Suomi on käytännössä saari, josta etäisyydet vientituotteidemme päämarkkinoille ovat pitkät. Olemme tältä osin aina olleet takamatkalla suhteessa kilpailijoihimme. Uudet kiristyvät meriliikenteen päästörajoitukset uhkaavat tuoda koko vientiteollisuudelle miljardin euron lisälaskun vuoden 2015 jälkeen. Nämä lisäkustannukset on ehkäistävä ja samalla tulee panostaa merkittävästi lisää - uusilla ennakkoluulottomilla tavoilla - koko logistisen järjestelmämme tehokkuuden parantamiseen. Vahvaa viestiä tällaisista panostuksista ei ole kuulunut. Pikemminkin näköpiirissä siintää infrarahoituksen leikkaaminen ja uudet verojen ja maksujen korotukset. Tämä olisi kohtalokasta kilpailukyvyllemme.

Suomi toipui 1990-luvun alun lamasta rohkealla taloudellista kasvua ja yksityisen sektorin nousua edistävällä politiikalla. Samaan aikaan ikkunoita avattiin Eurooppaan ja uudistumisessa haluttiin olla eturivissä. Mihinkään kirjoihin ei ole kirjoitettu, että taloutta voidaan hoitaa huonosti vain eteläisen Euroopan maissa tai että Suomi voisi toipua tästä talouskriisistä ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan murenemisesta olemalla tekemättä mitään. Nyt kannattaisikin rasvata talouden pyöriä ja mahdollistaa teollisuuden ja koko Suomen menestys.