Edwin Catmull on mielenkiintoinen mies. Mielenkiintoista hänestä ei tee se, että hän johtaa yhtä aikojemme menestyksekkäintä animaatioyritystä Pixar Animations Studiosia. Mielenkiintoista hänestä ei tee myöskään se, että hän oli kehittämässä RenderMan-menetelmää, joka mahdollisti ”Toy Story” ja ”Nemoa etsimässä” -elokuvien näyttävät animaatiot. Mielenkiintoisen Edwinistä tekee se, että hän on teknisen osaamisensa ohella arvojohtaja, joka näkee organisaatiokulttuurin luomisen ja ylläpitämisen yhtenä tärkeimpänä Pixarin menestystekijöistä.
Monesti y-sukupolvea kuvaillaan luovana, rohkeana ja ennakkoluulottomana sukupolvena, joka on valmis uudistamaan työelämän ja mullistamaan työpaikkojen pölyttyneet käytännöt. Näin voi joskus ollakin, mutta useammin näyttää siltä, että uusi, nuori työntekijä oppii turhankin nopeasti talon tavoille ja mukautuu porukkaan. Edwin Catmull käyttää tästä ilmiöstä nimeä ”The awe of the institution”. Kun nuori työntekijä tai harjoittelija saapuu uuteen työpaikkaansa, on häntä vastassa valtava lasipalatsi tai graniittilinna. Hänet toivottaa tervetulleeksi 100 vuotta menestynyt yritys, jonka ponnistelujen varaan yhteiskuntaa on rakennettu. Työtovereinaan hänellä on tuhansia oman ikäpolvensa lahjakkaimpia, jotka puurtavat ahkerasti ja analyyttisesti. Jokaiseen prosessiin on uhrattu tuhansia työtunteja ja jokainen vaihe on tarkastettu ja varmistettu. Mitä ihmettä hän, parikymppinen vastavalmistunut, voisi keksiä, jota tässä organisaatiossa ei ole jo mietitty?
Edwin tarjoaa tähän yksinkertaisen ja ilmeisen toimivaksi koetun ratkaisun. Hän on ottanut tavakseen puhua uusien työntekijöiden perehdytyspäivillä aiheenaan omat henkilökohtaiset epäonnistumisensa ja mitä hän on niistä oppinut. Edwin haluaa juurruttaa jokaiseen uuteen työntekijään ajatuksen siitä, että juuri hänellä voi olla idea tai ratkaisu ongelmaan, jota kukaan muu ei ole vielä ajatellut tai toteuttanut.
Metsäalalla, kuten muillakin aloilla, riittää ongelmia ratkaistavaksi. Toteutimme keväällä 2012 yhdessä Metsäteollisuus ry:n ja Suomen Metsäyhdistyksen kanssa tutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää, miksi moni nuori ei koe metsäalaa kiinnostavana tulevaisuudenvaihtoehtona. Meille selvisi, että nuoret näkevät alan ukkoutuneena. Metsurin ja paperimiehen lisäksi alalla työskentelee nuorten mielikuvissa sikaria poltteleva pukumies. YT-neuvottelut ja tehtaiden alasajot dominoivat mielikuvia. Innovaatioista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista olivat kuulleet vain alaa opiskelevat.
Näihin ongelmiin ja haasteisiin halusimme löytää ratkaisut, joten käännyimme nuorten puoleen. Perustimme metsäalan oman nuoriso-ohjausryhmän, joka koostuu lahjakkaista, innostuneista ja idearikkaista nuorista. Edwinin periaatteita noudattaen aloitimme keskustelun ukkoutuneesta imagosta ja heikosta tulevaisuudenuskosta. Kertaakaan näiden työpajojen aikana emme kuulleet ”ei näin voi tehdä”, ”on kokeiltu jo”, ”kyllä, mutta”-fraaseja, jotka lamauttavat ideoinnin. Nyt kahden järjestetyn tapaamisen jälkeen meillä on useita toteuttamiskelpoisia toimintamalleja, ideoita ja kampanjoita ja ensi vuonna lähdemme niitä toteuttamaan. Eli kyllä, nuorilta löytyy ideoita ja tuoreita ajatuksia. Mutta ympäristön pitää myös tukea näiden ideoiden esittämistä. Kiitos, Edwin ja kiitos erityisesti ideointiin osallistuneille nuorille!
