Uutishuone

Blogit

METSOa tarvitaan entistä enemmän

Sipilän hallitusohjelmassa tavoitellaan kotimaisen puun käytön kasvattamista 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa. Myös metsäteollisuuden investoinnit lisäävät kotimaisen puun kysyntää. Puun käytön lisääntyessä METSO-ohjelman merkitys vain kasvaa.

Vuonna 2008 käynnistynyt ja 2025 saakka jatkuva metsien monimuotoisuusohjelma METSO on tuonut onnistuneesti vapaaehtoisuuden mukaan luonnonsuojelun keinovalikoimaan. Ohjelman kautta hankitaan metsiä pysyvään suojeluun, solmitaan talousmetsien määräaikaisia suojelusopimuksia sekä suunnitellaan ja toteutetaan luonnonhoitoa. Rahoitus METSOon tulee ympäristöministeriöltä sekä maa- ja metsätalousministeriöltä Kemera-tuen kautta.

Vuoteen 2014 mennessä metsiä on saatu pysyvään suojeluun jo yli 54 000 hehtaaria ja määräaikaisia sopimuksia on solmittu liki 33 000 hehtaarille. Luonnonhoitohankkeita on suunniteltu ja toteutettu yli 15 000 hehtaarilla. Näin METSO mahdollistaa metsien monimuotoisuuden suojelun sekä perinteisen suojelun keinoin että talousmetsissä tehtävin toimenpitein. Siitä on samalla tullut merkittävin metsien suojelun väline Suomessa.

Ohjelma on kohta kahdeksan toimintavuotensa aikana tullut tutuksi sitä toteuttaville viranomaisille, maanomistajille ja metsätalouden toimijoille. Toteuttamiseen liittyvät käytännöt ovat muokkautuneet toimiviksi ja ohjelman tunnettuus ja hyvä maine levinneet. Vuonna 2014 METSOssa tehtiinkin ennätys suojeltujen hehtaarien määrässä.

Ennätysvuodesta huolimatta METSOn tavoitteista on edelleen saavuttamatta liki puolet. Vuoteen 2025 mennessä on pysyvän suojelun osalta tavoitteena 96 000 hehtaaria ja määräaikaisen suojelun sekä luonnonhoitohankkeiden osalta 88 000 hehtaaria. Metsien monimuotoisuuden kannalta näillä hehtaareilla on iso merkitys.

Tarve kasvattaa Suomen metsien käyttöä tulevina vuosina korostaa METSO-ohjelman merkitystä entisestään. Metsäteollisuuden investointien, puun energiakäytön kasvun ja hallitusohjelman tavoitteiden myötä kasvavan puun käytön vuoksi metsien monimuotoisuudesta huolehtiminen on yhä tärkeämpää ja vaatii tuekseen monipuolista keinovalikoimaa, kuten METSOssa on ollut. Tiedossa on, että sekä suojelu- että luonnonhoidon määrärahoja ollaan kuitenkin leikkaamassa. Tämä ei varmasti vähennä huolta luonnon monimuotoisuudesta.

METSO-ohjelma on osoittanut toimivuutensa metsien monimuotoisuuden suojelun välineenä ja on vapaaehtoisuutensa ansiosta saavuttanut laajan tuen niin luontojärjestöjen, metsänomistajien kuin metsäteollisuudenkin keskuudessa. Toivoa sopii, että METSO-ohjelman rahoitus sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön osuuksien osalta turvattaisiin jatkossakin siten, että ohjelman tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Niukkenevat METSO-resurssit on kohdistettava sellaisiin kohteisiin, joissa monimuotoisuuden kannalta saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vähintään 23 ja enintään 33 jäsentä, jotka valitaan vuosittain syyskokouksessa seuraavaksi kalente…
Blogit
PEFC-sertifiointi toimii käytännön työkaluna, joka yhdistää monimuotoisuuden turvaamisen ja aktiivisen metsänhoidon ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Uutiset
Afryn tekemä, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystä.
Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.