Koska metsillä on koko Suomen historian ajan ollut suuri merkitys taloudelle ja ihmisille, Suomen metsien tilaa on seurattu jo itsenäisyytemme alusta alkaen. Tämä valtakunnan metsien inventoinniksi (VMI) kutsuttu seuranta on 1920-luvun ensimmäisestä inventoinnista lähtien ollut tilastolliseen otantaan pohjautuvaa. Inventointien ansiosta Suomen metsien puuston määrän ja kasvun kehitys tunnetaan tarkasti. 1920-luvun alussa Suomen metsien puusto (nykyisen Suomen alueella) oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli noin 50 miljoonaa kuutiometriä. Nyt menossa olevan 12. inventoinnin mukaan puuston määrä on 2,5 miljardia kuutiometriä ja vuotuinen kasvu 110 miljoonaa kuutiometriä.

Metsänhoidon linjaukset vaikuttavat vuosikymmenien päähän

Uusiutuvia luonnonvaroja voidaan käyttää kestävästi vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Vaikka pohjoisen metsien kasvuprosentti on pieni, sadassa vuodessa on voitu hyödyntää varanto moninkertaisesti ja samanaikaisesti lisätä varannon suuruutta: 1920-luvun puuston kuutiomäärä on tähän päivään mennessä hakattu noin neljä kertaa ja silti puusto on samanaikaisesti lisääntynyt 1,1 miljardilla kuutiometrillä.

Toinen pohjoisen metsille ominainen piirre on, että metsien käytössä tapahtuneet muutokset näkyvät toisaalta hitaasti valtakunnan tason metsätilastoissa, mutta toisaalta myös vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Harsintametsätalouden kielto ja määrätietoinen metsien parannustoiminta 1950-luvulta alkaen on nostanut metsämaan keskimääräistä tilavuutta. Vielä 1970-luvun alussa keskipuusto metsämaalla oli 75 kuutiometriä hehtaarilla, kun keskipuusto nykyisin on 118 kuutiometriä hehtaarilla. Uudistuskypsissä metsissä keskipuusto oli 1970-luvun alussa 140 kuutiometriä hehtaarilla kun uudistuskypsien metsien keskipuusto on nyt 209 kuutiometriä hehtaarilla.

Suomen metsien käyttöaste, kun sitä mitataan kasvun ja puuston poistuman erotuksella, on ollut yhtäjaksoisesti positiivinen 1970-luvun puolivälistä lähtien. Puuston kasvu on vuodesta 1974 lähtien ollut siis suurempi kuin hakkuut ja luonnonpoistuma, viime vuosina ero on suurentunut kasvun kiihtyessä. Positiivinen käyttöaste on hyvin pitkälle seurausta menneiden vuosikymmenien metsien käsittelystä. Sotien jälkeiset laajamittaiset metsien uudistamishakkuut ovat aiheuttaneet sen, että meillä on viime vuosikymmeninä ollut runsaasti nuoria metsiä, joissa taloudellisessa mielessä kestävästi ei voi hakata kasvun vertaa.

Mahdollisuus vai ongelma?

Suomen metsät ovat noiden menneiden vuosikymmenien ratkaisujen vuoksi siirtymässä nyt kehitysvaiheeseen, jossa hakkuumahdollisuudet lisääntyvät. Kansallisen metsästrategian tavoitteet hakkuiden lisäämisestä pohjautuvat yksinkertaisesti siihen, että metsien ikärakenne ja metsänhoidolla lisätty metsien puusto antavat siihen mahdollisuuden. Julkisessa keskustelussa hakkuiden mahdollinen lisääntyminen nähdään joskus ongelmana. Hakkuiden kuutiomääräinen lisääntyminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita hakkuiden kielteisten vaikutusten lisääntymistä. Niihin vaikuttavat myös hakattavien metsien keskimääräinen puusto, metsien suojelu ja hakkuutavat. Saman puumäärän saamiseksi jouduttiin 1970-luvun alussa uudistushakkuussa käsittelemään 1,5-kertainen ala nykyisten metsien uudistushakkuisiin verrattuna. Suojellun metsämaan ala puolestaan on 1970-luvun jälkeen viisinkertaistunut. Nykyiset metsänhakkuusuositukset ja –säädökset sisältävät useita kohtia hakkuiden ympäristöystävällisyyden lisäämiseksi.

Suomen metsävarojen kasvun taustalla on ollut luottamus siihen, että metsät kannattaa pitää metsänä. Metsän osuus maa-alasta on Suomessa yli 70 %, kun Euroopan keskiarvo on alle 40 %. Metsien taloudellisen hyödyntämisen mahdollisuus, selkeät maanomistusolosuhteet ja vakaa metsäpolitiikka ovat luoneet luottamuksen siihen, että yksityisen metsänomistajan kannattaa investoida metsän uudistamiseen ja hoitoon. Menneenä vuonna eurooppalainen ilmastopolitiikka ajoittain vaikutti vievän pohjaa luottamukselta siihen, että Suomessa voidaan harjoittaa vakaata metsätaloutta ja -politiikkaa. Järkevät kompromissiratkaisut näyttävät kuitenkin koituneen Suomen metsien pelastukseksi.