Uutishuone

Uutiset

Metsien elinvoimaan ja kasvuun on tärkeää panostaa

Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä julkaisi tänään esityksensä metsätalouden uudeksi kannustejärjestelmäksi. Metsäteollisuus katsoo, että esitys antaa hyvät lähtökohdat kannustejärjestelmää koskevan lain valmistelulle. Esitys tukee aktiivista ja oikeaan aikaan toteutettua metsänhoitoa, ja yhteensovittaa puuntuotannon tavoitteet hiilensidonnan, luonnon monimuotoisuuden ja vesiensuojelun edistämisen kanssa.

Maa- ja metsätalousministeriön asettama niin sanottu METKA-työryhmä on laatinut ehdotuksen kestävän metsätalouden uudeksi kannustejärjestelmäksi. Kannustejärjestelmän tavoitteena on motivoida metsänomistajia hoitamaan metsiään aktiivisesti ja oikeaan aikaan. Työryhmän esitys tukee aktiivisen metsätalouden harjoittamista, jonka tulee jatkossakin olla suomalaisen metsäpolitiikan kulmakivi. Samaan aikaan esitys korostaa luonnon monimuotoisuuden turvaamista, metsien hiilensidontaa sekä vesiensuojelua.

Metsäteollisuus katsoo, että työryhmän ehdotus antaa hyvät lähtökohdat kannustejärjestelmää koskevan lain valmistelulle. Työryhmä esittää, että uudessa kannustejärjestelmässä tuettavat toimet säilyisivät pääosin ennallaan, mutta tukiehtoja pyritään yksinkertaistamaan. Tukea myönnettäisiin jatkossa taimikonhoitoon, nuoren metsän hoitoon, suometsänhoitoon ja terveyslannoitukseen sekä metsätieverkon kehittämiseen. Puuntuotannon lisäksi näillä metsien kasvua ja elinvoimaa edistävillä toimilla on tärkeä rooli ilmaston näkökulmasta. Monimuotoisuutta puolestaan edistetään läpileikkaavasti työlajien tukiehdoilla sekä ympäristötukisopimusten, luonnonhoitohankkeiden ja kulotuksen avulla.

– Metsien hiilensidontaa on tärkeää edistää aktiivisen tekemisen kautta. Taimikon ja nuoren metsän hoito vauhdittavat metsien kasvua ja varmistavat siten myös pitkän aikavälin hiilensidonnan. Suometsissä tuhkalannoituksen rooli on merkittävä niin kasvun, ilmaston kuin vesiensuojelunkin näkökulmasta. Esitetty suometsänhoidon kokonaisuus ottaa muutoinkin vahvasti huomioon metsätalouden vesiensuojelun, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

Metsien hiilensidontaa on tärkeää edistää aktiivisen tekemisen kautta

Työryhmä esittää taimikoille ja nuorille metsille samaa tukitasoa. Tämä tarkoittaa, että nuoren metsän hoidon tuen osuus pienenee nykyisestä. Esitys on perusteltu, sillä ajoissa tehty taimikonhoito antaa alkusysäyksen puuston järeytymiselle, mikä näkyy myöhemmin nopeampana kasvuna ja pienempinä metsänhoidon kustannuksina. Metsänomistajien on tärkeää tiedostaa tukitasojen muutos. Nuoren metsän hoidon rästejä kannattaakin hoitaa kuntoon jo nykyisen metsätalouden tukijärjestelmän voimassaoloaikana. Rästikohteiden hoito tuo kaivattua pienpuuta markkinoille, ja auttaa siten turpeen alasajon seurausten hillinnässä.

Metsäteollisuuden näkökulmasta työryhmän esityksen painotukset ovat tarkoituksenmukaisia. Tasapaino kestävän puuntuotannon ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen välillä on tärkeä säilyttää.

– On hyvä muistaa, että monimuotoisuuden turvaamista edistetään monilla eri rahoitusinstrumenteilla. Metsien aktiiviseen ja oikea-aikaiseen hoitoon on olemassa vain yksi. Sen vaikuttavuus on tärkeää turvata myös tulevina vuosina niin metsien elinvoiman, puuntuotannon kuin hiilivarastojenkin varmistamiseksi, Niemi sanoo.

Metsien hoito ja käyttö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Karoliina Niemi
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uutiset
Suomalainen metsäala tekee paljon vapaaehtoisia toimia, joiden tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja kääntää metsälajien uhanalaistumiskehitys laskuun.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Tilastot
Valtaosa metsäteollisuuden tarvitsemasta puusta ostetaan kotimaasta. Sitä on täydennetty tuontipuulla.