Uutishuone

Uutiset

Metsäteollisuus vahvistaa ääntään Brysselissä

Euroopan unionin rooli metsäteollisuuden toimintaympäristön määrittäjänä voimistuu entisestään. Metsäteollisuus ry vahvistaa edunvalvontaansa muuttuvassa tilanteessa avaamalla Euroopan pääkaupunkiin oman toimistonsa. Uuden toimiston johtajaksi on rekrytoitu kokenut EU-vaikuttaja Kaisu Karvala.

Euroopan unioni on Suomelle ja maamme metsäteollisuudelle elintärkeä taloudellinen ja poliittinen yhteisö. Useat viimeaikaiset eurooppalaiset lainsäädäntöhankkeet kuitenkin osoittavat, että EU tarvitsee lisätietoa ja tarkennuksia pohjoismaisen kestävän metsätalouden sekä uusiutuvien ja kierrätettävien puutuotteiden tarjoamista merkittävistä ilmasto- ja taloushyödyistä.

– EU on entistä voimakkaammin Suomessa toimivan metsäteollisuuden vaikuttamistyön ydintä. Siksi lähdemme rakentamaan omaa, pysyvää läsnäoloamme Brysselissä, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo.

Kaisu Karvala johtamaan Metsäteollisuus ry:n toimistoa Brysseliin

Metsäteollisuus ry avaa oman toimiston Brysseliin helmikuussa 2023. Toimiston johtajaksi on valittu kokenut EU-vaikuttaja Kaisu Karvala. Karvala johtaa tällä hetkellä konsulttiyritys Access Partnershipin Policy Innovation -tiimiä EU:sta ja Iso-Britanniasta vastaavana johtajana. Hän työskentelee globaalien teknologiayhtiöiden kestävän kehityksen ja EU-lainsäädäntöhankkeiden parissa. Karvala neuvoo tiimeineen myös EU:n instituutioita sekä yksittäisiä jäsenvaltioita.

– Halusimme tehtävään ensisijaisesti erittäin vankan Bryssel-kokemuksen ja -verkostot omaavan ihmisen.  Siinä Kaisu on mitä mainioin osaaja, Lehtomäki toteaa.

Karvala on johtanut monipuolisia ja globaaleja viestintä- ja edunvalvontakampanjoita. Hän on työskennellyt Brysselissä jo vuodesta 1996 saakka. Karvala on toiminut muiden muassa Telian yhteiskuntasuhteiden globaalina johtajana, GSM Europen hallituksen puheenjohtajana, Rovio Entertainmentin Global Public Affairs and Communications -liiketoiminnan johtajana ja Brysselissä toimivan konsulttiyritys Fipran päästrategina. Koulutukseltaan Karvala on valtiotieteiden maisteri.

– On etuoikeus päästä edustamaan suomalaista metsäteollisuutta ja esitellä Brysselissä maailman innovatiivisinta uusiutuvien materiaalien teknologiaa. On myös aika vahvistaa omaa ääntä oikeilla areenoilla oikeaan aikaan.  EU:n on tärkeää tunnistaa Suomen rooli kehityksen veturina: uusiutuva ja kierrätettävä puu on olennainen osa eurooppalaista materiaali- ja energiaomavaraisuutta ja siten tärkeä osa Euroopan menestystä ja turvallisuutta. Suomen tulee nykyistä vahvemmin ja rohkeammin huolehtia yhteisiä tavoitteita ajettaessa myös kansallisten intressiensä puolustamisesta, kuten kaikki muutkin jäsenmaat tekevät, Karvala sanoo.

– Ymmärrys pohjoismaisen metsätalouden ja -teollisuuden perusasioista, niiden tuottamista mittavista ilmasto- ja taloushyödyistä on hyvin vähäistä. Tarvitsemme entistä vahvempaa asiantuntemuksen ääntä Brysseliin. Suomen tulee toimia aktiivisesti siirrettäessä unionin painopiste fossiilisista raaka-aineista ja niihin perustuvista materiaaleista uusiutuviin, Lehtomäki summaa.

Lisätietoja:

Paula Lehtomäki, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja, p. 09 132 6600, paula.lehtomaki@forestindustries.fi

Kaisu Karvala, Metsäteollisuus ry, EU-asioiden johtaja (alkaen 1.2. 2023), p. 040 571 5990

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Paula Lehtomäki
Toimitusjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.