Keskustelu biotaloudesta ja Suomen metsien käytön kestävyydestä on ajautunut omituisille raiteille. Samaan aikaan kun paljon odotusarvoa sisällään pitävä Suomen biotalousstrategia alkaa tuottaa konkreettisia tuloksia ja tuotteita, joilla vähennetään riippuvuutta fossiilitaloudesta, keskustelussa kyseenalaistetaan metsien talouskäytön lisäämistä. Nyt Suomen biotalouden arvioidaan ajautuvan maineriskiin, mikäli metsätalouden ja ympäristönsuojelun intressit ajautuvat ristiin.
Esimerkiksi Äänekosken biotuotetehdas edustaa uuden sukupolven metsäteollisuutta, jossa päätuotteen sellun tuotannon sivuvirrat muodostavat kiinnostavan biotuotteiden raaka-ainepohjan. Sen lisäksi että lähes kaikki puupohjainen energiatuotanto perustuu puunjalostuksen sivuvirtoihin, tulemme näkemään markkinoilla hyvinkin pian puupohjaisia muovikassin korvaajia, tekstiilikuitua, jolla voidaan korvata plantaasipeltojen vesivaroja tuhlaavaa ja maatalousmaata syövää puuvillatuotantoa, muovia korvaavia komposiittituotteita sekä sovelluksia elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden ratkaisuihin. Mikäli halutaan ilmastomuutosta hillitseviä kestävän kehityksen tuotteita, niiden valmistukseen tarvitaan uusiutuvia raaka-aineita.
Keskustelussa monet tutkijat ja ympäristöaktiivit kyseenalaistavat Suomen metsätalouden kestävyyden biotalouden kasvun johtaessa metsähakkuiden lisääntymiseen. Kuitenkin Luonnonvarakeskus osoittaa Suomen metsävarojen käyttöä koskevassa tuoreessa selvityksessään biotalouden olevan myös metsien kestävän käytön kannalta kestävällä pohjalla. Kaikissa skenaarioissa Suomen metsävarat lisääntyvät ja metsien hiilinieluvaikutus kiihtyy, kun nuorten metsien osuus kasvaa. Puun käyttö esimerkiksi rakentamisessa sitoo hiilen rakennukseen sen koko elinkaaren ajaksi ja vastaavasti muiden puupohjaisten biotaloustuotteiden käyttö vähentää fossiilisten tuotteiden käyttöä ja parantaa ilmaston hiilitasetta.
Suomen metsätalouden kestävyyttä kyseenalaistavavia argumentteja käytetään myös Brysselin päässä, jossa Suomen metsien käytölle ajetaan kestävyyskriteereitä. Keski-Euroopassa biotalous tarkoittaa nimenomaan peltokasvipohjaista tuotantoa ja metsä tarkoittaa puistoa, jonka puita ei saa kaataa. Kun metsä- ja puupohjaisen biotalouden tuntemus tällä tasolla, voidaan näillä mielikuvilla ohjata päätöksentekoa Suomen biotalouden kannalta tuhoisaan suuntaan
Biotalousstrategian konkretisoitumisen myötä otamme askeleita kohti hiilivapaata yhteiskuntaa ja saamme työkaluja ilmastomuutoksen hillintään. Fossiilitaloudesta luopuminen edellyttää uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä, mikä ei toteudu sillä, että käytetään reilun kaupan kahvia ja vältetään kertakäyttömukeja.
Kun elinympäristön suurin uhka on ilmastonmuutos, eikö silloin pidä suosia pienen ekologisen jalanjäljen omaavien tuotteiden tuotantoa ja edistää niiden laajaperäistä käyttöä, vaikka se edellyttäisikin metsähakkuiden kasvattamista kestävyyden rajoissa.
