Miltä suomalaisen luontotiedon tulevaisuus näyttää, ja miten tiedosta saataisiin entistä paremmin arjen työtä ja päätöksentekoa tukevaa? Näitä kysymyksiä pohdittiin 28.1.2026 järjestetyssä Luontotieto nyt ja tulevaisuudessa -tilaisuudessa, joka oli osa Metsäteollisuus ry:n monimuotoisuustiekartan jatkotyötä. Tilaisuus kokosi saman pöydän ääreen tutkijoita, viranomaisia ja metsäalan toimijoita.  

Jo ennakkoon tiedettiin, että luontotiedon saatavuudessa ja käytettävyydessä on parantamisen varaa — ja nämä teemat nousivat keskusteluissa ja asiantuntijaesityksissä selkeästi esiin. Vaikka Suomessa on paljon seuranta-aineistoja ja esimerkiksi lintujen sekä pienjyrsijöiden seurannat ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia, aineistojen koordinaatiota, yhteismitallisuutta ja ajantasaisuutta on edelleen tarpeen kehittää. Myös indikaattorien yhtenäisyys ja seurantajärjestelmien standardointi nousivat esiin teemoina, joissa on vielä petrattavaa. 

Eri käyttötarkoitukset vaativat eritasoista tietoa 

Yksi keskustelujen keskeisistä havainnoista oli se, kuinka monenlaisiin tarkoituksiin luontotietoa tarvitaan. Toisessa ääripäässä on tarkka tutkimus ja mallinnus, jossa laaja-alaiset havaintoaineistot, pitkäaikaisseurannat ja yhtenäiset menetelmät ovat välttämättömiä. Toisessa ääripäässä puolestaan on arjen käytäntö: metsänhoidon, hakkuusuunnittelun ja ennallistamisen tarpeet. Niissä ratkaisevaa on paikallinen, ajantasainen tieto. Eli se, mitä maastossa havaitaan. 

Kun tiedon tarpeet vaihtelevat näin paljon, myös järjestelmien pitäisi joustaa paremmin. Nyt kentällä tehdyt havainnot eivät aina siirry eteenpäin, ja toisaalta tutkittuun tietoon pääsy voi olla liian hankalaa. 

Kehitystarpeet näkyivät monella tasolla 

Tilaisuudessa piirtyi selkeä kuva siitä, mihin suuntaan luontotiedon kehittämistä olisi syytä viedä. Tarve paremmalle koordinaatiolle oli kaikkien puheissa: tieto pitäisi saada kulkemaan eri toimijoiden välillä ilman turhia mutkia. 

Tiedon laatu ja ajantasaisuus koettiin erityisesti operatiivisessa työssä haasteiksi: vaikka seurantoja on paljon, niiden kattavuus ja menetelmät vaihtelevat, mikä vaikeuttaa tiedon yhteensovittamista. Samalla nähtiin, että indikaattorien ja seurantamenetelmien yhtenäistäminen auttaisi rakentamaan kokonaisuuden, jossa eri järjestelmien tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää tehokkaammin yhdessä.  

Yksityisen ja julkisen sektorin työnjako kaipaa sekin selkeyttämistä: missä kohtaa tehdään päällekkäistä työtä, ja missä kohtaa jäädään katveeseen? 

Yhteinen tahtotila antaa pohjan jatkolle 

Vaikka kehitystarpeita riittää, tilaisuuden tärkein anti oli jaettu ymmärrys ja innostus kehittää luontotiedon kokonaisuutta yhteisvoimin. Harvoin saman pöydän ääreen istuu yhtä monipuolinen joukko alan osaajia. Keskustelu ja sen sävy osoittivat, että suunta on sama, vaikka painotukset saattavat vaihdella. 

Tältä pohjalta on hyvä jatkaa monimuotoisuustiekartan kehitystyötä kohti järjestelmää, jossa luontotieto liikkuu sujuvammin, on laadukasta ja ajantasaista, ja tukee aidosti sekä tutkimusta että käytännön metsätaloutta.