Uutishuone

Blogit

Luontoa ja politiikkaa

Syksyn mielenkiintoisiin haasteisiin kuuluu ehdottomasti ennallistamisasetus, jonka Euroopan unionin jäsenmaat hyväksyivät ympäristöneuvoston kokouksessa kesäkuussa. Jäsenmailla on asetuksen voimaantulopäivästä kaksi vuotta aikaa laatia kansalliset ennallistamissuunnitelmat.

Kaikkien onnistuneiden suunnitelmien peruslähtökohtina ovat hyvät taustaselvitykset ja luotettavat vaikutusten arvioinnit. Olennaista on lisäksi huomioida erityisesti niiden tahojen näkemykset, joita asiat eniten koskevat. Myös useiden tavoitteiden yhteensovittaminen ja sekä realistisuus on syytä pitää mielessä. Metsäteollisuus ry:ssä tehdään hartiavoimin töitä, että nämä asiat toteutuvat myös ennallistamisasetuksen osalta.

Aivan tyhjältä pöydältä ennallistamistyö ei tietenkään Suomessa lähde. Metsäteollisuus ry julkaisi viime syksynä yhdessä Sahateollisuus ry:n kanssa tiekartan monimuotoisemmista metsistä. Tiekartta luo tutkimukseen pohjautuvan kuvan monimuotoisuuden nykytilasta ja skenaariot monimuotoisuuden kehityksestä.  Tiekartassa nostetaan esille tutut toimet, joilla on tutkitusti merkittäviä monimuotoisuusvaikutuksia. Jäsenyritysten rooli tiekartan laatimisessa ja toimeenpanossa on luonnollisesti olennainen.

Suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden perustan luovat jatkossakin luontaiset puulajimme. Keskiössä ovat lehtipuiden ja sekapuustoisuuden lisääminen, lahopuun määrän ja laadun lisääminen, arvokkaiden elinympäristöjen turvaaminen sekä lehtojen, paahdeympäristöjen ja paloalueiden hoitaminen. Loppuvuoden aikana viitoitamme monimuotoisuustiekartan toimeenpanon polkua eteenpäin.

METSO-ohjelman jatkokauden sisällön ja uusien tavoitteiden määrittely on myös käynnissä. Vuoteen 2025 ulottuva nykyinen kausi on ollut menestyksekäs monella tavalla. METSO-ohjelman tavoitteesta 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita on saavutettu 97 % eli yli 93 000 hehtaaria vuoden 2023 loppuun mennessä. Toinen keskeinen METSO-ohjelman tavoite on tehdä ympäristötukisopimuksia ja luonnonhoitotöitä 82 000 hehtaaria. Tavoitteesta on saavutettu 79 prosenttia eli noin 65 000 hehtaaria. Nyt on aika arvioida, kuinka toimivasta, arvostetusta ja kansainvälisesti ainutlaatuisesta vapaaehtoisesta suojeluohjelmasta saadaan vieläkin vaikuttavampi ja kustannustehokkaampi.

Henkilökohtaisesti tämä syksy tuo myös uutta eteen. Monipuolinen metsäala tarjosi minulle upean mahdollisuuden Metsäteollisuus ry:ssä edunvalvontatehtävissä. Aloitin 5.8. luontopolitiikan päällikkönä osana metsätiimiä. Miten kiinnostavaa ja jännittävää! Mikä voisikaan olla ajankohtaisempaa ja tärkeämpää, kuin olla mukana vaikuttamassa metsäteollisuuden toimintaedellytyksien, metsien aktiivisen käytön ja hoidon sekä luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yhteensovittamiseen.

Uusi työ ja alkava syksy tuo varmasti mukanaan myös uusia kohtaamisia ja verkostojen laajentumista vanhojen hyvien kumppaneiden lisäksi. Odotan tätä innolla. Näkökulmien laajentaminen, tiedon kartuttaminen ja oleellisten asioiden huomaaminen onnistuu parhaiten vuorovaikutuksessa ja kohtaamisissa. Ollaan siis yhteydessä!

Metsien hoito ja käyttöHiilinieluIlmastoLuonto ja ympäristöMonimuotoisuus

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Helena Herttuainen
Luontopolitiikan päällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Tilastot
Valtaosa metsäteollisuuden tarvitsemasta puusta ostetaan kotimaasta. Sitä on täydennetty tuontipuulla.
Tilastot
Suomen metsien kasvu ylittää vuotuisen puustonpoistuman, joten metsävaramme karttuvat kaiken aikaa.
Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.
Blogit
Alueidenkäyttölain uudistus on tehtävä huolella, jotta epäselviltä tilanteilta vältytään.
Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten