Uutishuone

Lausunnot

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta

Luonto ja ympäristö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot
Metsäkatoasetuksen kansallisessa toimeenpanossa yritysten velvollisuudet, viranomaisten toimivaltuudet ja seuraamukset on määriteltävä selkeästi.
Uutiset
Metsäteollisuus ry pitää myönteisenä, että Euroopan komission ehdotus EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi tunnistaa teollisuuden hiilivuotoriskin, teknisten hiilidioksidipoistojen kasvavan merkityksen sekä talvimerenkulun
Lausunnot
Joutoalueiden metsittäminen on tärkeä keino vahvistaa hiilinieluja ja hillitä ilmastonmuutosta. Samalla voidaan kasvattaa tulevaisuuden puuntuotantoa.
Lausunnot
Metsäteollisuus näkee vetytaloudessa merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti bioperäisen hiilidioksidin hyödyntämisessä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa.
Blogit
Suometsätaloudessa voidaan saada käytännön ratkaisuilla ja osaamisen kehittämisellä aikaan paljon hyvää.
Blogit
Monimuotoisuustiekartta on osa meidän vahvaa tietopohjaamme, pitkää monimuotoisuustyömme historiaa ja kasvavaa joukkoa konkreettisia tekoja, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta.