Uutishuone

Blogit

Kunnianhimoinen Pakkaus- ja pakkausjäteasetus on nyt toteutuskelpoinen

Pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR) on hahmottumassa lopulliseen muotoonsa ennen sen siirtymistä jäsenmaiden toimeenpantavaksi. Neuvotteluiden lopputulemaa voidaan kuitupohjaisten pakkausten kannalta pitää vähintäänkin torjunta- ellei jopa taisteluvoittona.

Parlamentti ja EU:n jäsenmaiden neuvosto saavuttivat alustavan sovun asetuksen sisällöstä maanantaina 4.3. pidetyssä kolmikantaneuvottelussa. Metsäteollisuuden näkökulmasta yksi neuvottelujen keskeisimmistä saavutuksista oli kierrätyksen ja uudelleenkäytön tasapuolisempi asetelma, kun hyvin kiertävät pahvipakkaukset jätettiin lähtökohtaisesti pois kuljetus-, ryhmä- ja verkkokauppapakkausten uudelleenkäyttötavoitteista. Tilaajan yksilöllisiin tarpeisiin räätälöidyt tuotteiden kuljetus- ja myyntipakkaukset vapautettiin myös näistä vaatimuksista. Asetukseen tuli loppumetreillä mukaan myös mahdollisuus poiketa uudelleenkäyttötavoitteista pakkausmateriaalin ylittäessä sille asetuksessa määrätyt kierrätystavoitteet 5 %:lla.

Uudelleenkäyttötavoitteiden piiristä poistettiin kokonaan myös hotellien, ravintoloiden ja catering-palveluiden (horeca-sektori) take away -ruoka- ja juomapakkaukset. Mikäli asetus kuitenkin toteutuu tällaisenaan, horeca-sektorin toimijoiden on jatkossa tarjoiltava asiakkaan omiin astioihin asiakkaan näin halutessa. Sen sijaan erilaisten juomien myyntipakkauksille on tulossa uudelleenkäyttövelvoite. Sen myötä vuodesta 2030 alkaen jakelijoiden kuten kauppojen valikoimassa on oltava vähintään 10 % uudelleentäytettäviä juomapakkauksia. Velvoite ei kuitenkaan koske viinejä tai helposti pilaantuvia juomia kuten maitoja.

Tiedon ja kunnianhimon on kuljettava käsi kädessä

Pitkän aikavälin tavoitteiden suhteen parlamentin ja neuvoston kanta siirtyi maltillisemmalle linjalle, kun vuodelle 2040 ulottuvat uudelleenkäyttötavoitteet nähdään nyt ennemminkin pyrkimyksinä kuin sitoumuksina. Pitkälle sidottujen uudelleenkäyttötavoitteiden poisto onkin järkevää, sillä uudelleenkäytön lisäämisen kokonaisympäristövaikutukset tulee tuntea tarkasti ennen kuin asetetaan liian kunnianhimoisia tavoitteita.

Uudelleenkäytön lisäämisen kokonaisympäristövaikutukset tulee tuntea tarkasti ennen kuin asetetaan liian kunnianhimoisia tavoitteita.

Myös pakkaustyyppien kieltoihin tuli niin ikään hyviä muutoksia. Vuonna 2030 voimaan astuvat kiellot hedelmien ja vihannesten pakkauksille sekä ravintolassa käytettäville pakkauksille rajattiin koskemaan ainoastaan muovisia kertakäyttöpakkauksia. Muovipakkausta ei ole asetuksessa tarkasti määritelty, mutta linjaus kiihdyttää joka tapauksessa kehitystä kohti muovittomia pakkauksia. Asetuksen teknisestikin haastava vaatimus kierrätetyn muovin käytöstä muovipakkauksissa ja niiden osissa jäi kuitenkin voimaan. Biopohjaisten muovien käytöstä korvaamaan kierrätettyä muovia linjataan lähitulevaisuudessa.  

Vaikka Pakkaus- ja pakkausjäteasetus on edelleen kokonaisuutena kunnianhimoinen, on se metsäteollisuuden näkökulmasta nyt toteuttamiskelpoinen. Lopputulos on aina kompromissi, mutta asetus eteni loppua kohti parempaan suuntaan. Seuraavaksi asetus etenee parlamentin ja neuvoston viimeiseen hyväksyntään, jonka odotetaan tapahtuvan huhtikuun loppuun mennessä. Metsäteollisuus ry kiittää sekä valtionhallintoa että erityisesti suomalaisia meppejä aktiivisesta vuoropuhelusta ja vaikuttamisesta asetuksen teollisuudelle keskeisiin huoliin.

Euroopan unioniKiertotalousPuupohjaiset tuotteet

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Aaron Vuola
Kiertotalous- ja ympäristöpäällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Blogit
Suomen ja EU:n ei tule hukata mahdollisuutta nousta uusiutuvien ja kierrätettävien tekstiiliraaka-aineiden edelläkävijäksi.
Lausunnot
Kansalliset TKI-politiikan ja -toiminnan strategiset valinnat
Uutiset
Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.