Puun korjuun ja kuljetuksen tehostuminen on ollut kansallinen menestystarina. Sotien jälkeen metsissä työskenteli korjuussa noin 300 000 jätkää ja 100 000 ajomiestä. Hakkuumäärä esimerkiksi vuonna 1950 oli 49 miljoonaa kuutiometriä. Työkalut kehittyivät kirveestä, pokasahasta ja hevosesta ensin moottorisahaan ja traktoreihin ja sitten metsäkoneisiin. Vuonna 2023 puunkorjuuyritysten henkilöstömäärä oli noin 6600 ja hakkuumäärä 72,7 miljoonaa kuutiometriä.

Kentällä on siis tapahtunut valtava tuottavuusloikka, joka on perustunut uuteen teknologiaan ja sen onnistuneeseen käyttöönottoon. Metsäkoneenkuljettajan opinnoissa huomaa nopeasti istuvansa simulaattorin puikoissa ja pian puuta kaadetaan jo metsässä. Käytännönläheinen tutkinto on yhteiskunnalle hintava, mutta kallisarvoinen on myös jokainen ammattilainen metsäalalle ja sitä kautta koko yhteiskunnalle.

Metsätehon työvoimatarvetutkimuksen valossa jokaiselle valmistuvalle kuljettajalle olisi tarvetta. Työtehoseura tutkii ja kehittää metsäalan koulutusta. Tutkimuksista on selvinnyt, että valmistuvien kuljettajien vakiintuminen metsäalalle on heikohkoa. Tämän haasteen korjaamiseksi metsäala on yhteistyössä tarttunut.

Yleinen mielikuva puunkorjuusta ei välttämättä ole pysynyt työnkuvan kehityksen perässä. Hakkuukoneenkuljettajan työ on todellisuudessa ohjata massiivista konetta, joka silmänräpäyksessä katkaisee puun kourallaan ja jaksaa siirrellä satoja kiloja painavaa runkoa. Mieleen tulee ennemmin sci-fi elokuvien robotit kuin tukkilaiselokuvat.

Maatalous- ja metsäministeriö rahoittaa kansallista metsästrategiaa toteuttavaa hanketta, jossa pilotoidaan metsäkoneenkuljettajakoulutukseen hakeville soveltuvuuskoe. Kokeessa mitataan kognitiivisia taitoja sekä motorisia kykyjä. Soveltuvuuskoetta on pilotoitu kolmen vuoden ajan, ja tulosten valossa se mittaa oikeita asioita luotettavasti. Myös hakijan näkökulmasta on parasta, että kouluun haettaessa tietää mihin hakee ja onko ammattiin valmiuksia.

Alalle vakiintumisessa ja ammattilaiseksi kasvamisessa on tärkeää positiivinen kokemus ensimmäisistä oman alan töistä. Puunkorjuuyritykset ovat kuitenkin usein pieniä. Yrittäjän tulisi sovittaa kustannusyhtälöönsä resursseja myös koulutettavalle, vaikka hän ei olisikaan heti yhtä tuottava työntekijä kuin kokenut kuljettaja.

Keväällä alkaneessa Suma-hankkeessa pyritään edistämään korjuuyritysten valmiuksia tarjota työelämäkokemusta. Ruotsissa toimii korvausmalli, jonka ajatus on kerätä metsäalalta yhteinen kassa ja kompensoida siitä työssäoppimisesta aiheutuvia kuluja koneyrittäjille. Suma-hankkeessa valmistellaan ja pilotoidaan suomalainen korvausmalli, jonka soveltuvuus Suomen oloissa selvitetään samalla.

Molempien hankkeiden keskeinen tavoite on lisätä valmistuvien kuljettajien pysyvyyttä alalla ja näin ehkäistä työvoimapulasta johtuvia toimitushaasteita. On myös todennäköistä, että onnistuessaan ne edistäisivät kuljettajan ammatin vetovoimaa ja lisäisivät alalle soveltuvien henkilöiden hakijamääriä.

Epävarmuutta metsäalan työvoiman saatavuudelle aiheuttavat kuitenkin ammatilliseen koulutukseen kohdistuneet leikkaukset ja mahdolliset lisäleikkaukset. Tulevaisuudessa pienentyneet ikäluokat ja kaupungistunut väestö haastavat koko metsäalaa pohtimaan, millaisilla viesteillä erotumme toimialojen joukosta. Aihe on tärkeä, koska metsäalan yritysten ja yhteisöjen menestys perustuu kuitenkin ihmisiin.