Uutishuone

Blogit

Kova Brexit vältettiin toistamiseen

EU antoi torstain vastaisena yönä Iso-Britannialle kuusi kuukautta lisäaikaa erosopimuksen hyväksymiseksi. Huhtikuun puoleenväliin aiemmin aikataulutettu kova brexit on näin vältetty ja brexitin uusi takaraja on 31. lokakuuta 2019.

Ero voi tapahtua aiemminkin. Eron ajankohta riippuu siitä, milloin Britannia saa erosopimuksen hyväksyttyä ja järjestääkö se EU-parlamenttivaalit toukokuussa 2019.

Epävarmuutta nyt, kumppanuus tulevaisuudessa

Päätös tarkoittaa sitä, että brexitiin liittyvä epävarmuus jatkuu, mikä vaikuttaa yritystoimintaan ja talouteen jo sinällään. Päätös lisäajasta on kuitenkin järkevä, jos sen avulla vältetään kova brexit. Ilman erosopimusta tapahtuva kova brexit olisi talouden kannalta huonoin vaihtoehto. Kova brexit antaisi myös heikon pohjan EU:n ja Britannian tulevaisuuden suhteiden rakentamiselle.

Kauppasuhteiden kannalta on tärkeää, että EU ja Britannia pysyisivät vahvasti toistensa kumppaneina. Metsäteollisuudelle Britannia on kolmanneksi tärkein vientimarkkina. Viennin arvo oli 971 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Joustava jatkoaika

Britannian ja 27 EU-maan päätös pidentää brexit-neuvotteluille varattua aikaa oli yksimielinen. Pidennyksen tarkoitus on mahdollistaa jo neuvotellun erosopimuksen hyväksyminen. Britannian on tarkoitus olla EU:n ulkopuolinen maa viimeistään marraskuun 2019 alussa.

Ero tapahtuu jo tätä ennen, jos erosopimus onnistutaan hyväksymään syyskuussa tai aiemmin. Tämä perustuu EU:n ja Britannian päätökseen, jonka mukaan ero tapahtuu erosopimuksen hyväksymistä seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Eli jos erosopimus hyväksytään syyskuussa, ero toteutuu 1. lokakuuta. Marraskuuhun asti jokaisen tulevan kuukauden ensimmäinen päivä on mahdollinen brexit-päivä.

Ero tapahtuu ennen marraskuun alkua myös siinä tapauksessa, että Britannia on EU:n jäsen EU-parlamenttivaalien aikaan (23.–26. toukokuuta) eikä se ole hyväksynyt erosopimusta ennen vaaleja eli 22. toukokuuta mennessä. Tässä tapauksessa ero toteutuu 1. kesäkuuta 2019.

Britannian vaihtoehdot

Britannian vaihtoehdot ovat hyväksyä erosopimus, harkita uudelleen brexit-strategiaansa tai perua ero ja jäädä EU:hun. Halu välttää hallitsematon EU-ero on yhdistänyt muuten erimielisiä brittejä. Kova brexit on kuitenkin edelleen mahdollinen, nyt lykättynä kesäkuun tai marraskuun alkuun.

Brittiparlamentti on useaan otteeseen ilmaissut vastustuksensa Britannian hallituksen ja EU:n neuvottelemalle erosopimukselle. EU puolestaan ei suostu erosopimuksen avaamiseen eli uudelleen neuvottelemiseen. Jos Britannia onnistuisi määrittämään brexitin jälkeistä EU-suhdetta koskevat tavoitteensa uudelleen ja siten, että ne olisivat EU27:n hyväksyttävissä, voitaisiin erosopimukseen liitettyyn poliittiseen julistukseen harkita muutoksia. Tällainen erosopimuksen ja tulevaisuuden suhteen uudistetun kehikon yhdistelmä voisi helpottaa erosopimuksen hyväksymistä ja toimia hallitun eron mahdollistajana.

Britannia voisi edelleen yksipuolisella ilmoituksellaan myös perua brexitin. Tämä vaihtoehto on poliittisesti vaikea ja todennäköisesti vaatisi parlamenttivaalit tai uuden kansanäänestyksen Britanniassa.

Kova brexit olisi vaikutuksiltaan haitallisin tapa Britannialle erota EU:sta. Kova brexit kuitenkin toteutuu, jos muusta ei sovita tai sovittuja asioita jätetään toteuttamatta. Kova brexit voi toteutua aikaisintaan 1. kesäkuuta.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Eeva Korolainen
Kauppapolitiikan päällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Blogit
Etsiessämme Suomelle uusia kasvun eväitä meidän on tarkasteltava aluetalouksille kriittisen vähäliikenteisen tieverkon korjausvelkaa.
Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.